Kaarinan kunnaneläin­lääkäri vastaa niin lehmien kuin kissojen rokotuksista

0
Venla von Baghilla on itsellään yksi lemmikki, 4-vuotias novascotiannoutaja Viima. Viima viihtyykin päivisin von Baghin kanssa työpaikalla.

Viime elokuussa Kaarinan, Paimion ja Sauvon yhteisenä kunnaneläinlääkärinä aloittanut kaarinalainen Venla von Bagh nauttii siitä, että pääsee työssään kiertelemään eri puolilla Peimarin seutua, eritoten maaseutua.

– Parasta on monipuolisuus. Tykkään työskennellä pienellä paikkakunnalla, jossa on vielä tuotantoeläintiloja, maaseutuja ja sellaista… no lupsakkaa asennetta. En koe viihtyväni oikein niin hyvin kaupungissa, von Bagh hymyilee istuessaan vastaanotollaan Paimion Tehdastiellä.

Tuotantoeläin- ja hevostilojen valvonnan lisäksi von Bagh pitää siis myös pieneläinvastaanottoa Paimiossa. Sitä eivät kaikki lemmikkien omistajat seudulla edes tiedä.

– On se totta, että kunnaneläinlääkärin palvelut tunnetaan vähän heikosti. Toki aukiolokin on hajanaisempaa kuin varsinaisilla pieneläinklinikoilla, mutta samalla tavalla esimerkiksi rokotukset, kissojen leikkaukset, koirien kastraatiot ja pienten vammojen hoitaminen onnistuvat täälläkin, von Bagh lupaa.

Porvoosta Kaarinaan

Soittaa kannattaa aina etukäteen ja varata aika, sillä usein kunnaneläinlääkäri on työkeikalla jossain päin toimialuettaan.

– Kaarinassa käyn harvemmin kuin Paimiossa ja Sauvossa, koska Kaarinassa ei oikein enää ole tuotantoeläintiloja. Ehkä noin kaksi kolmasosaa tehtävistä liittyy pieneläimiin ja yksi kolmasosa sitten tuotantoeläimiin, von Bagh miettii.

Turusta Kaarinaan muuttanut, mutta Porvoosta lähtöisin oleva von Bagh opiskeli eläinlääkäriksi Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui viisi vuotta sitten. Ennen nykyistä pestiään hän on työskennellyt kunnaneläinlääkärinä eri puolilla Pohjanmaata.

Peimarissa hän on ollut tuttu näky kesäkauden sijaisena useana vuotena.

– Ehkä työ tuotantoeläimien parissa on minulle mieleisintä. Pidän varsinkin nautaeläimistä, koska ne ovat jotenkin niin seesteisiä ja rauhallisia.

”Onhan tässä omat riskinsä”

Kunnaneläinlääkärin työssä monipuolisuus todella tarkoittaa monipuolisuutta. Von Bagh voi saman päivän aikana hoitaa niin kissaa, hevosta kuin sikaakin. Välillä kivuista kärsivien tai stressaantuneiden eläinten parissa toimiminen aiheuttaa vaaratilanteita, joskaan mitään vakavampaa von Baghille ei ole koskaan sattunut.

– Koira pääsi viime kesänä puremaan minua käteen vastaanotolla, ja muutamia vuosia sitten hevonen potkaisi minua niin, että polvi oli jonkin aikaa kipeä. Onhan tässä omat riskinsä, mutta aika harvinaista lopulta on, että jotain sattuu. Rauhallisuus on tärkeää tässä työssä ja varsinkin silloin, kun tehdään töitä isojen eläimien kanssa, hän korostaa.

Hän kannustaa seudulla asuvia lemmikinomistajia olemaan rohkeasti yhteydessä.

– Jos hoitotoimenpide tai eläinlaji on sellainen, etten koe olevan riittävän pätevä sitä suorittamaan, ohjaan kyllä eteenpäin. Aina kannattaa kuitenkin kysyä, siksi täällä ollaan, von Bagh hymyilee.