Torstaina 13.4. iltaseitsemän aikaan syttyi Piikkiön kirkon lähellä palon alku autiotalossa. Pelastuslaitos sai onneksi tiedon ajoissa ja pääsi sammuttamaan Kirkkopuistontiellä alkaneen palon ennen kuin siitä oli isosti vaaraa. Henkilövahinkoja ei sattunut.
Lauantaina 15.4. puolenpäivän jälkeen Piikkiössä roihahti jälleen, nyt ikävämmin seurauksin. Noin 250-neliöinen vanha tiilinavetta tuhoutui tulipalossa Kiirlantiellä lähellä Turku–Helsinki-moottoritietä, Pussilan ja Kirismäen välissä.
Navetassa oli autonkorjauspajoja. Sisällä rakennuksessa oli tulen syttyessä ihmisiä, mutta he eivät loukkaantuneet.
Samana lauantaina iltapäiväkahden aikaan riistäytyi pellon kulotus käsistä Kuusistossa. Maastoa kärähti Kuusiston linnanraunioiden lähettyvillä, Tamminiementien tietämissä noin puolen hehtaarin kokoiselta alueelta.
Kulotukseen ei olisi pitänyt ryhtyä: Varsinais-Suomessa oli lauantaina voimassa ruohikkopalovaroitus ja avotulen teko oli kiellettyä.