
Kaarinan nuorisovaltuuston vaalitulos ratkesi viime viikolla. Kesäkuussa Kaarinan nuorten asioita ryhtyy ajamaan 15 nuvalaista, joista 6 on uusia ja 9 vanhoja.
Ehdokkaita oli 24, joten 9 nuorta jäi ilman nuvan paikkaa.
Kaarinalaisnuoret äänestivät edustajansa nuorisovaltuustoon huhtikuun alussa. Äänioikeutettuja olivat kaikki kaarinalaiset 13–19-vuotiaat nuoret. Äänestysprosentti oli 25, ja ääniä annettiin yhteensä 388.
Äänestysprosentti jäi matalaksi esimerkiksi samaan aikaan pidettyihin eduskuntavaaleihin verrattuna, joissa kaarinalaisten äänestysprosentti oli 78. Toisaalta paljon parempiin lukemiin päästiin kuin viime syksyn seurakuntavaaleissa, joissa vain 11 äänioikeutetuista oli käynyt vaaliuurnilla.
Sekaannuksia
Rasmus Hakala, joka toimi päättyvän kauden nuorisovaltuuston puheenjohtajana ja tuli jälleen valituksi mukaan, riemuitsee siitä, että vaalit pystyttiin järjestämään. Edellisissä vaaleissa ehdokkaita oli ollut niin vähän, että silloin kaikki saivat paikan.
Hakala piti onnistuneena ratkaisuna sitä, että nuvan vaalit järjestettiin samana ajankohtana eduskuntavaalien kanssa.
– Vaalipöhinää on kaikkialla, ja kodeissa keskustellaan paljon vaaleista. Se kannustaa nuoria käyttämään äänioikeutta.
Tosin sekaannuksia oli ollut jonkin verran sen kanssa, että Valkeavuoressa pidettiin nuorten varjovaalit eduskuntavaaleista. Osa nuorista ei ollut käsittänyt, kummasta vaalista on kyse.
Ensi kerralla nuvan vaalit ovat samaan aikaan kuntavaalien kanssa.
Alkava kausi on vuonna 2003 syntyneelle Hakalalle viimeinen, sillä sen jälkeen hän ei voi ikänsä puolesta enää osallistua nuvan vaaleihin.
– Mukana on nyt paljon sekä uusia että vanhoja jäseniä, mikä on tosi hyvä juttu, samoin se, että mukana on yläkoululaisia, jotka pystyvät jatkamaan nuvassa vielä monta vuotta, hän miettii.
Piispanlähteen paikka meni Piikkiöön
Uuden nuorisovaltuuston nuorimmat – Riina Föhr, Alex Lahervuori ja Jaakko Nurmi – ovat syntyneet vuonna 2008. Vanhin on Rasmus Hakala.
Nuorisovaltuustoon valittu voi nuorimmillaan olla seitsemäsluokkalainen ja vanhimmillaan 19-vuotias.
Sukupuolijakauma uudessa nuvassa on tasainen: 8 on tyttöjä, 7 poikia.
Nuorisovaltuustoon valitaan tietty määrä oppilaita jokaisesta kaarinalaisesta koulusta, mutta Piispanlähteellä oli vähemmän ehdokkaita kuin paikkoja. Yksi Piispanlähteen paikoista siirtyikin Piikkiön yhtenäiskoululle, kun vapaaseen paikkaan otettiin eniten ääniä yleisesti saanut ehdokas.
Mikä nuorisovaltuusto?
Nuorisovaltuusto eli nuva on nuorista koostuva vaikuttamistoimielin, joka ottaa kantaa lapsia ja nuoria koskeviin asioihin kotikunnassaan, osallistuu lautakuntien työskentelyyn sekä tekee aloitteita ja esityksiä lasten ja nuorten asioiden edistämiseksi.
Kaarinan uusi nuva
Kaarinan lukio
- Koskinen Eino *
- Laitinen Onni *
Kotimäen koulu
- Luoto Kiira
- Nurmi Laura *
Piikkiön yhtenäiskoulu
- Föhr Riina
- Helin Elle
- Lintula Eliel *
Piispanlähteen koulu
- Söderblom Emilia
Valkeavuoren koulu
- Lahervuori Alex
- Nurmi Jaakko
Muualla opiskelevat
- Hakala Rasmus *
- Majabacka Maia *
- Puranen Katrina *
- Sirkiä Erika *
- Tammi Otto *
* = toiminut jo aiemmin Kaarinan nuvassa