Hovirinnan esikoululaisten salissa on hämärää. Valo osoittaa Roosa Halmetta ja mustalla peitettyä pöytää. Pöydällä ja Halmeen käsissä on puupalikoita: tavallisia, erimuotoisia palikoita.
Kun Halme kuljettaa niitä pöytää pitkin ja kaiuttimesta soi sopiva ääniraita, yhtäkkiä yksi palikoista on ilmiselvä juna. Saman tien palikka onkin ralliauto, kohta polkupyörä, pian helikopteri.
Kun muutama palikka on laitettu päällekkäin, yllättäen palikoista on muodostunut Roosan käsissä selvä ihmishahmo – joka pienellä palikoiden asennonvaihdoksella muuttuu koiraksi ja sitten Halmeen valtaviksi silmälaseiksi. Silmälaseista tulee vasara ja nauloja ja kohta hattu. Seuraavaksi palikat näyttävät pelaavan jalkapalloa.
Eskarilaiset elävät esitystä täysillä. Muodonmuutokset saavat heidät huudahtelemaan ja kikattamaan.
– Kirahvi! joku kiljaisee, kun palikoista muodostuu otus, jolla on pitkä kaula.
– Dinosaurus! Ei kun se on laama!
Oikeita vastauksia ei ole, eikä vääriä.
– Hauskaa palikkateatterissa on, että kun hahmo muuttuu, muutos tapahtuu todellisuudessa vain meidän päässämme, mielikuvituksessa. Itsessäänhän nämä ovat vain puisia palikoita, miettii Halme jälkeenpäin.
Palikoilla työstetään myös tunteita
Palikkateatteri sai alkunsa 12 vuotta sitten, kun kuvataiteilija Kai Ruohonen oli valmistanut puupalikoita ja kysyi Roosa Halmeelta, keksisikö tämä niistä jotain nukketeatteriin liittyvää.
– Seisoin peilin edessä ja kokosin palikoita, ja samalla aloin nähdä, miten niistä muodostui hahmoja ja tarinoita, nukketeatteritaiteilijana työskentelevä Halme muistelee.
Ensiesityksen vastaanotto oli niin hyvä, että palikkateatteria päätettiin kehittää edelleen. Nyt palikkateatterista vastaa KO-KOO-MO ry, jossa toimivat Halme, Ruohonen ja kulttuurituottaja Annukka Ketola. Tekijät ovat laatineet palikkateatterista myös tutkimusta ja käyttäneet sitä esimerkiksi nuorisopsykiatrisella osastolla tunnetaitojen työstämiseen.
Arkijärjellä ajatellen palikoiden avulla opetellaan vain insinööritaitoja ja avaruudellista hahmotuskykyä. Halme kuitenkin kertoo, että palikoilla pystyy helposti käsittelemään tunteita.
– Ihminen voi rakentaa palikoilla esimerkiksi elämäntilanteita, jotka tuovat vihan tai surun tunteita. Koska palikat sinällään ovat neutraaleja, omasta itsestä ei joudu paljastamaan enempää kuin haluaa.
Lapset näkivät ennen kirjan, nyt kännykän
Roosa Halme on 40-vuotias nukketeatterintekijä ja säveltäjä, joka asuu Kemiönsaarella. Alun perin hän on kaarinalainen.
– Olen kotoisin Littoisista, hän kertoo.
Hän miettii, että Littoinen oli hänelle kasvuympäristönä vapaa ja turvallinen. Siellä oli mahdollista toteuttaa kaikenlaista luovaa, kuten teatterikerhoa kotikerrostalon kerhotilassa. Hän kokee littoislaisen ilmapiirin olleen pohjana tulevalle ammatinvalinnalleen.
Halme on ollut mukana teatteriryhmissä lapsesta saakka, tosin yleensä hiukan taustalla, kuten soittamassa tai lavasteidenteossa.
– Nukketeatteristakin pidän siksi, että siinä keskiössä ovat minun sijaani nuket – ja palikat.
Se, millaisia hahmoja palikoista näkee muodostuvan, heijastaa katsojaa itseään sekä katsojan elinympäristöä.
– Kun esitän lukevani palikkaa, alkuvuosina palikka oli lasten mielestä kirja. Nykyään se on heidän mielestään kännykkä tai padi. Aiemmin kukaan ei sanonut puupallosta, jonka sisällä on toinen pallo, että se olisi avokado. Viitisen vuotta sitten pallo alettiin nähdä avokadona.
