Sulaneet lumikinokset ovat tehneet pihasta kuravelliä ja ruutuikkunoista valuu sisään valjua, harmaata valoa.
Sää oli samanlainen, kun Marita Rajalinin isä Edward ajoi talon pihaan ensimmäisen kerran huhtikuussa 1936. Vanha kievari oli ollut tyhjillään ja rakennus oli päässyt ränsistymään. Jokin talon atmosfäärissä teki Edwardiin kuitenkin vaikutuksen.
– Isäni oli kätevä käsistään ja ymmärsi, että vaikka ulkokuori oli ränsistynyt, talon rakenteet ovat terveet.
Eläkeiässä oleva Marita Rajalin on asunut kievarissa koko elämänsä ajan. Äidin kuoltua 1990-luvun lopulla Rajalin jäi asumaan taloon yksin.
Hiiltynyt seinä
Kestikievarit olivat entisaikaan taloja, joissa hevosilla matkustavat saivat ruokaa ja yösijan sekä hevos- eli hollikyydin seuraavaan kievariin. Kestikievareita oli pääteiden varsilla noin 20 kilometrin välein. Rungon kestikievari oli Turusta itään matkatessa ensimmäinen.
Rungon kestikievarin rakennutti Raadelman kartanon isäntä Gabriel Erik von Haartman. Piikkiön historia II -teoksessa rakennusvuodeksi kerrotaan 1813, mutta joidenkin lähteiden mukaan rakennus olisi peräisin jo 1700-luvun lopulta.
– Isäni oli kuullut, että itse Kustaa III olisi pysähtynyt matkallaan täällä. Kerrotaan, että kievariin oli hänen vierailunsa takia rakennettu portaat maantien puolelle, jottei kuninkaan tarvinnut nähdä epäsiistiä pihaa. Tien puoleisella seinustalla on näkyvissä kiviä, jotka olisivat voineet olla portaat, mutta tämä on tietenkin spekulaatiota, Rajalin arvuuttelee.
Kestikievarit saivat myydä matkustajille lämmikkeeksi viinaa ja olutta, minkä takia tunnelma saattoi äityä joskus villiksi.
Rajalin on ripustanut erään huoneen seinälle valokuvan isoisoisästään Otto Niemisestä , joka päätyi sammuttamaan ohikulkumatkallaan kievarissa – suvun tulevassa kodissa – syttyneen tulipalon.
– Otto matkusti poikansa kanssa kotoaan Halikosta Vartsalan saaresta Turkuun ja pysähtyi matkalla täällä. Kaminasta lentänyt kipinä meinasi sytyttää seinän palamaan. Kun isäni remontoi taloa, tästä huoneesta löytyi hiiltynyt seinä, Rajalin esittelee nykyisin kirjastona toimivaa huonetta.
Jokaisella tavaralla tarina
Vanhat rakennukset eivät olleet Rajalinin nuoruudessa suuressa arvossa. Turusta hävitettiin purkuvimman aikaan useita arvokkaita taloja, mutta Rajalinin perheessä vanhaa on arvostettu aina. Arvostus näkyy myös talon sisustuksessa, jonka kauniita yksityiskohtia voisi katsella loputtomiin.
– En vie koskaan vanhoja huonekaluja kaatopaikalle, vaan korjaan ne. En myöskään ymmärrä nykyistä muotia riisua koti ja luopua kaikesta turhasta. Kodissani ei ole yhtään tavaraa, joka olisi vain tarttunut mukaan. Jokaisella tavaralla on oma tarinansa.
Iso osa talon antiikkihuonekaluista on tullut suvun perintönä. Esineitä ja tavaroita Rajalin on hankkinut antiikkiliikkeistä ja kirpputoreilta sekä matkoiltaan.
– En käsitä nykyistä trendiä, jossa kaiken pitäisi olla mustaa, valkoista ja harmaata. Tuntuu, että ihmisiltä on kadonnut väriaisti kokonaan!
Ennen eläkkeelle jäämistä Rajalin työskenteli Åbo Akademin kirjastossa. Muistona työurasta talossa on pari metriä korkea, puinen arkistokaappi, jossa on 40 pientä vetolaatikkoa. Siinä Rajalin säilyttää kaikkea pientä kodintavaraa, kuten ruuveja ja lamppuja.
Taiteen harrastajana Rajalinilla on seinillään runsaasti taidetta. Vanhaa kakluunia koristaa hänen itsensä käsin maalaamat kukkaset. Rajalinia alkaa naurattaa, kun hän miettii, mitä hänen isänsä sanoisi niistä.
– Isä varmaan tuumaisi ensin, että mitä hemmettiä. Hetken katsottuaan hän toteaisi, että kuule, loistava idea!
– Vanhemmillani oli poikkeuksellinen kyky iloita pienistäkin sisustusjutuista. Isäni kulki koko ajan maalipensseli kädessään ja äitini ompeli ja päällysti huonekaluja, Rajalin muistelee.
Koira puuttuu
Vanhassa talossa asumisessa on toki myös omat hankaluutensa, joita pitää oppia sietämään.
– Täällä ei esimerkiksi ole montakaan huonetta, jossa olisi suorat kulmat. Täytyy kestää kulumista ja hyväksyä, ettei kaikkea voi maalata koko ajan.
Rajalinia ei pelota asua suuressa talossa yksin. Yhtenä tuulisena iltana hän kyllä säikähti, kun hiljaisuuden rikkoi kamala rysäys. Outo ääni jatkui vielä senkin jälkeen.
– Pelkäsin, että puu on kaatunut talon päälle ja rikkonut rakenteita. Kiipesin yläkertaan katsomaan ja ihmettelin, kun mitään ei näkynyt.
Lopulta selvisi, että ääni tuli vanhasta pakastimesta, jonka moottori veteli viimeisiään.
– Ajattelin, että ihanaa: pakastin on hajonnut eikä talo.
Tällä hetkellä talo on poikkeuksellisen hiljainen, sillä Rajalinin rakas berninpaimenkoira kuoli jokin aika sitten. Talossa on aina ollut koira, ja Rajalin toivoo, että olisi vastedeskin. Edellinen koira tuli hänelle nelivuotiaana, ja hän on ilmoittanut olevansa valmis tarjoamaan kodin aikuiselle berninpaimenkoiralla, mikäli jokin koira on kotia vailla.
