Mikä juoksee, kuluttaa, kultaa eikä pysähdy koskaan? – Iris Virtasen näyttelyssä leikitellään ajalla

0
Näyttelyä varten Iris Virtanen kirjoi itselleen Facebook-sivun. Hän toivoo, että näyttely innostaisi toteuttamaan ideoita ja leikittelemään erilaisilla tekniikoilla.

Roskalavalta löytyi kaappikello. Mökillä oli vanhoja postikortteja. Jakku oli jo menossa roskiin.

Nämä kaikki ovat saaneet uuden elämän kaarinalaisen Iris Virtasen näyttelyssä Koriston tallilla. Näyttelyn teemana on aika, joten tuntuu osuvalta, että myös teoksiin päätyneillä esineillä on tarinansa.

Moni tuntee Iris Virtasen ihastuttavista nuken ja barbien vaatteista, joita hän on ollut myymässä Koriston tallin joulumyyjäisissä. Huhtikuun asti esillä oleva näyttely Aika on kuin taivas – yhtä ääretön esittelee Virtasen kädentaitoja monipuolisemmin.

– Olenko luova ihminen, ehkä? Ainakin nautin siitä, että saan tehdä käsilläni ja siitä syntyy jotakin uutta, hän toteaa.

Paikattu voi olla kaunista

Innostus käsitöihin on kodinperua. Äiti opetti hänet ompelemaan, neulomaan ja virkkaamaan. Ensimmäiset omat vaatteensa Iris Virtanen teki kouluikäisenä.

Hänen on vaikea ymmärtää nykyistä kertakäyttökulttuuria, jossa vaatteita ja tavaroita käytetään muutaman kerran ja heitetään sitten menemään.

– Itse en raaski heittää mitään pois, koska sitähän voi myöhemmin tarvita. Näkisitpä työhuoneeni, Virtanen naurahtaa.

Näyttelykin on syntynyt pääasiassa kierrätysmateriaaleista. Esimerkiksi Aika kuluttaa -teos koostuu kahdesta vanhasta vaatteesta, joihin Virtanen on kirjonut kuvioita käyttäen sashiko- ja boro-tekniikoita. Kyse on vanhoista japanilaisista kirjontatekniikoista, joita alun perin käytettiin vaatteiden paikkaamiseen.

Teoksen nimi Aika kuluttaa sisältää ajatuksen siitä, että elämässä tapahtuu kaikenlaista, joka kuluttaa meitä.

– Paikka voi olla kaunis ja sillä saadaan reikä peitettyä, Virtanen kuvailee.

18 näkökulmaa aikaan

Näyttelyyn on koottu 18 teosta, jotka käsittelevät ajan teemaa eri näkökulmista.

Aika ei pysähdy koskaan -teoksessa kulkee pitkiä lankoja kehyksen sisällä. Kehys on rajallinen, kuten ihmiselämä, mutta langat jatkavat kulkuaan kehyksen ulkopuolelle.

Aika kultaa muistot -teos kuvastaa sitä, miten ihminen muistaa monet asiat jälkikäteen kauniimmin kuin ne todellisuudessa olivat.

Tilkkutyö nimeltään Aikaansaannos kehottaa astumaan askeleen taaksepäin. Läheltä katsottuna teos näyttää tavalliselta tilkkutyöltä. Jos sitä katsoo kauempaa, näkeekin edessään järvimaiseman.

Virtanen toivoo näyttelyn innostavan ihmisiä käsitöiden pariin ja leikittelemään tekniikoilla. Hän itse kuvailee olevansa käsityöharrastajana kokeileva ja hakevansa uusia ideoita niin internetistä kuin kansalaisopiston kursseilta. Näyttelyssä hän on kokeillut erilaisia tekniikoita ja myös hassutellut kankailla, vaatteilla ja langoilla.

Yksi ihana vaihe elämässä oli, kun hän uskaltautui ottamaan opintovapaata fysioterapeutin työstään ja kävi kolmivuotisen tekstiiliartesaanikoulutuksen Halikon käsi- ja taideoppilaitoksessa.

– Opin siellä hirveästi uusia asioita. Sitä ennen en esimerkiksi ollut koskaan kutonut kangaspuilla. Nautin opiskelusta ihan toisella tavalla kuin nuorena, koska minulla ei ollut pakko saada siitä itselleni ammattia.

Viimeiset viisi vuotta Iris Virtanen on ollut eläkkeellä ja hänellä on mahdollisuus uppoutua rauhassa käsitöihin.

– Kertaakaan ei ole vielä tullut sellaista hetkeä, etteikö olisi ollut mitään tekemistä. On käsittämätöntä, miten nopeasti aika menee. Siitäkin olisi muuten saanut näyttelyyn teoksen.

Näyttely nähtävissä Koriston talleilla huhtikuun loppuun. Avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 13–17. Vapaa pääsy.