Kävin maaliskuussa kyselemässä viime Kaarina-lehden Talot & Kodit -liitteeseen, mitä ikuisuusprojekteja ihmisiltä löytyy kotoa. Kierrosta oli ihanaa tehdä. On haavoittuvasta myöntää, että omassa kodissa on jotain kesken ja pielessä, mutta harvassa ovat ne kodit, joista ei ikuisuusprojekteja löytyisi.
Jotenkin arjen juoksussa ei ole ehditty tehdä päätöksiä. Innostuttiin jostain, mutta kun alkuinto laantui, aina on tärkeämpää tekemistä. Mielikin ehti jo muuttua. Tavaraa kertyy kuin itsestään nurkkiin.
Miksi kodin edes pitäisi olla valmis? Miksi eletty elämä ei saisi näkyä kodissa? Elämänvaiheita jää joka hetki taakse, uusia käynnistyy, asioita on väistämättä välivaiheessa. Koti kuvastaa asukkaitaan, eivätkä ihmiset tule valmiiksi. Pienen kaaoksen tiedetään myös ruokkivan luovuutta. Ei kaikkea tarvitse eikä kuulu kontrolloida.
Suomessa tällainen ajattelu on vierasta ja epäilyttävää. Kodin pitää olla järjestyksessä, jotta on kunnon ihminen. Totta tietenkin on, että kun ihmisellä menee huonosti, koti alkaa muuttua kaatopaikaksi. Jos tällaista vaikutelmaa pelkää, haksahtaa kotihäpeään: mikään ei lopulta riitä, koska kodissa eletään eikä sitä pysty jättämään koskemattomaksi näyteikkunaksi.
No, tietenkin haluaisin omat ikuisuusprojektini valmiiksi ja kodin sellaiseksi, kuin sen olen mielikuvissani nähnyt. On myös todella tyydyttävä tunne, kun iät ajat odottaneet projektit saa päätökseen.
Meidän kotonamme pitäisi saada kohuttu lopputarkastus viimeinkin hoidettua. Sitä ennen tulisi kiinnittää listoja irvistelevien saumojen päälle sekä piilottaa sähköjohtoja. Ehkä tänä kesänä…
Maria Kesti