Työtä helpottaa, että uusi bitumikermi eli kattohuopa asennetaan vanhan vesikatteen päälle. Uuden ja vanhan kermin väliin asennetaan laakerikerros ja katteen kaadot korjataan kevytsoran avulla. Tämä helpottaa työntekoa sääsuojausten osalta, kun suojattavaksi tulee ainoastaan aina työn alla oleva osuus katosta ja suojaukset voidaan toteuttaa paikallissuojauksena. Katon saneeraaminen ei myöskään vaikuta vesitornin käyttöön.
Rakentajat kiipeävät vesitornin katolle porrastornista, joka pystytettiin viime viikolla. Vesitornin huipulle kipuaa Seppäsen mukaan porrastornia pitkin nopeammin kuin nosturiin: noin viidessä minuutissa. Rakennus- ja purkumateriaaleja kuljetetaan nostinten avulla.
– Tavaroita nostaessa täytyy olla normaalia varovaisempi, koska nostokorkeus on niin korkea. Se on oikeastaan ainoa kohteen korkeudesta aiheutuva haaste.
Vuonna 1975 valmistuneen vesitornin katto saneerataan, koska se on teknisen käyttöikänsä päässä. Urakkaan on varattu aikaa kaksi kuukautta ja sen kustannusarvio on 180 000 euroa.
Vesitorniin ei uutta taideteosta
Korjaustöiden yhteydessä vesitornin katolla oleva valotaideteos Lähteen Kajo poistetaan. Pimeällä loistavan taideteoksen suunnittelivat ja toteuttivat Kaarinan kaupungille 2000-luvun alkupuolella Reima Nurmikko , Olli Kuusisto ja Jorma Ponkala .
Valokaapeleilla toteutettu teos on ollut vuosia epäkunnossa ja sen korjaaminen tulisi kalliiksi.
Katolle ei ole ainakaan toistaiseksi suunnitteilla uutta teosta. Katon rakenteisiin on Seppäsen mukaan myöhemmin mahdollista kiinnittää esimerkiksi valot, jos ne koetaan tarpeelliseksi.
Vesisäiliöitä ja paineentasaajia
Suomessa on arkkitehtuurimuseon mukaan noin 400 toimivaa vesitornia. Vesitorneilla on tärkeä tehtävä toimia vesisäiliönä ja ylläpitää painetta vesijohtoverkostossa. Uusia vesitorneja rakennetaan harvakseltaan.
Riittääkö vesitornin kapasiteetti, kun Kaarina on kasvanut niin vauhdilla?
– Vaikka Kaarinan asukasluku ja sen myötä vedenkulutus ovat kasvaneet, nykyisen vesitornin kapasiteetti on riittävä, Kaarinan vesihuoltopäällikkö Kerttu Tirronen vakuuttaa.