Liki jokaisessa kodissa on ikuisuusprojekteja, jotka eivät tunnu tulevan ikinä valmiiksi. Kaarina-lehti kiersi kysymässä Kaarinassa ja Paraisilla, mikä on jäänyt kodissa vuodesta toiseen keskeneräiseksi.
Autotalli täyttyy tavarasta sitä mukaa, kun se tyhjenee
“Autotalli pitäisi siivota! Kun toisesta päästä saadaan tyhjennettyä, toinen pää täyttyy.
Meillä on omakotitalossa kahden auton talli, joista toinen puoli on nyt täynnä tavaraa. Juuri tänään viimeksi puhuttiin, että kevään aikana siivotaan niin, että molemmat autot saa talliin. Viime syksynä kumpikin talli oli täynnä tavaraa, mutta saimme silloin toisen puolen tyhjennettyä.
Autotallissa on tavaroita esimerkiksi kesämökin remontin tieltä, huonekaluja, jotka on otettu pois käytöstä ja joiden tulevaisuutta mietitään, ja urheiluvarusteita. Autotalli on liian helppo dumppauspaikka.”
Poika ja äiti, Paavo Ahola (20 v) ja Kaisa Isotalo (50 v)
Eteisen seinien maalaus on odottanut puolitoista vuotta
“Eteisen seinien maalaus on meillä ikuisuusprojekti. Maalit on katsottu valmiiksi, mutta työhön ei ole ryhdytty. Koskaan ei vain tunnu olevan sopivaa hetkeä aloittaa.
Olisi pitänyt maalata seinät ennen kuin muutimme puolitoista vuotta sitten nykyiseen kerrostaloasuntoomme. Nyt on peilit ja huonekalut tiellä.
Joka päivä harmittaa, kun kulkee eteisestä.”
Mari Helmiö, 27 v
Tavaroista on vaikea luopua, koska aina voi jotain tarvita
“Kun ikää tulee, pitäisi ryhtyä karsimaan tavaroista, sillä kaapit ovat täynnä. Tavaroista luopuminen on vaikeaa, koska aina voi jotain vielä joskus tarvita.
Kun työhön ryhtyy, tulee luovuttua tavaroista, jotka eivät vie tilaa, eli ei siitä karsimisesta ollut juuri hyötyä. Kaikki isot esineet jäävät. Aina löytyy myös mielekkäämpää tekemistä kuin siivoaminen. Yleensä ryhdyn leipomaan, kun pitäisi siivota.
Usein sisustusohjelmista ihmettelen, missä ihmiset oikein pitävät tavaroitaan, kun vaikkapa keittiön tasoilla ei näy mitään. Ottavatko he joka kerta esimerkiksi vedenkeittimen kaapista? Ja miten he saavat kaiken mahtumaan kaappeihinsa?”
Anne Kinnari, 73 v
Vanha talon ei kuulu olla valmis
“Meillä on vanha koti, 1910-luvulta. Se ei ole ikinä valmis.
Seuraavaksi edessä on olohuoneen katon maalaus. Viimeksi rakensimme eteiseen uuden lattian ja tehtiin vessaan pintaremontti.
Vanhan talon ei tarvitse tulla valmiiksi ja olla tiptop. Tämä on samalla harrastus.”
Tea Langh
Puoleksi tehdyt käsityöt kulkevat mukana muutosta toiseen
“Muutin viikko sitten uuteen asuntoon. Uuteen kämppään kannoin pahvilaatikollisen puoliksi tehtyjä makramee-töitä, joista joskus innostuin.
Nyt makramee-työt ovat odottamassa, että saisin ne valmiiksi. Veikkaan, että kun tulee seuraava muutto, se sama laatikollinen kannetaan koskemattomana seuraavaan.”
Anri Ojansuu, 31 v
Tapetit jäivät uusimatta ja myymättömät vaatteet odottavat
“Meillä on tällä hetkellä parvekkeella kaaos! Siellä on multasäkkejä, kuolleita kasveja ja puiden lehtiä lattialla. Talvella emme ole parvekkeella, joten ne ovat vain jääneet sinne.
Erään huoneen tapeteista emme pidä, mutta uusia tapetteja ei ole tullut laitettua. Joka päivä näemme ne ikävät tapetit ja vähän kiukuttaa.
Keittiössä pitäisi myös järjestellä. Meillä mies haluaisi luopua liioista astioista, kun taas Madiha kerää jatkuvasti niitä lisää, kuten pientä keramiikkaa.
Madihan vaatteita oli myös myynnissä maksullisella kirpputorilla, mutta ne, mitkä eivät menneet kaupaksi, ovat nyt kotona odottamassa, mitä niillä tehdään. Ne olivat alun perin kalliita, joten ei tee mieli laittaa niitä vain vaatekeräykseen.”
Madiha Hussain ja Shaafi Shaikh, kumpikin 35 v
(Vastasivat kysymyksiin englanniksi)
Paperit ja kirjat sikin sokin
“Parinkymmenen opetusvuoden jäljiltä on kirjoja ja papereita valtavat määrät organisoimatta. Paperit pitäisi laittaa kansioihin ja järjestellä. Jotenkin vain ne ovat päässet räjähtämään käsistä.”
Paul Whybrow, 66 v
(Kaarinan kansalaisopistossa englantia opettava Whybrown vastasi kysymyksiin englanniksi)
Kun toisen pään saa talosta valmiiksi, työ jatkuu toisesta päästä
“Meillä on 360 neliön kokoinen, vuonna 1933 rakennettu talo. Kun toisesta päästä saa valmiiksi, aloitetaan toisesta päästä!
Viimeksi tehtiin… kaikki! Remontoitiin ulkoa, sisältä, ikkunat, ovet ja putket. Seuraavaksi on vuorossa rakennuksen ylläpitoon liittyviä töitä.
Projekti jatkuu aina, ja se on mukavaa. Rakennan itse.”
Ronny Lemberg, 70 v
Nuoruuden käsityö on yhä odottamassa
“Rupesin nuorena virkkaamaan mekkoa. Yhä se on kesken ja tallella. Kukahan haluaisi virkata sen loppuun? Enää se ei minulle mahtuisi.”
Eila Hakanen, 85 v
“Minulla on ollut taulu 3–4 vuotta kesken. Siellä se töröttää telineessä, eikä sitä tule tehtyä valmiiksi.”
Ulla Rämö, 81 v