Rikosuhripäivystyksen mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuu keskimääräistä enemmän syrjintää, vihapuhetta ja -rikoksia. Huomisesta lähtien juhlitaan taas Pride-kuukautta eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyden ja tasa-arvon puolesta tehtyä työtä.
Tunnen monia sateenkaari-ihmisiä, ja uskon monen muunkin tuntevan. He ovat kilttejä, hauskoja, täysin tavallisia ihmisiä, minkä takia minusta tuntuukin epäreilulta, että heidän arkensa voi olla paljon vaikeampaa kuin muilla.
Kukaan ei halua kohdata vähättelyä tai peräänhuutelua. Homoja, lesboja, trans- ja muunsukupuolisia on eri ikäluokissa, kaikilla eri aloilla, koulutusasteilla ja paikkakunnilla, eikä heitä voi sivuuttaa tai lakaista maton alle, kuten aiempina vuosikymmeninä.
Päästäksemme lähemmäs yhtäläisiä oikeuksia tarvitaan valtaväestön, myös sinun tukeasi. Esimerkiksi omaan tai muiden loukkaavaan puheeseen puuttuminen saa aikaan muutoksia asenneilmapiirissä. Sateenkaarevuudesta vaikeneminen ei vähennä syrjintää, vaan asettaa jo vähemmistönä olevat vielä heikompaan asemaan.
Tiedän, että ihmisten asenteisiin on vaikea vaikuttaa. Toivon kuitenkin jokaisen ymmärtävän, että ennakkoluuloista huolimatta toisen syrjiminen tai loukkaaminen ei ole ok. Jos et tiedä, loukkaako sanomasi, voit aina kysyä tai olla sanomatta.
Priden on tarkoitus olla hyvänmielen juhla, jonka sanoma on, että jokainen voi olla oma itsensä. Se ei satuta ketään, mutta sen puuttuminen satuttaisi monia.
Eeria Niskakoski