
– Kas vain, täällähän on prässättyjä kukkia vanhoista kasvioista, moni on kommentoinut Mökki Galleriassa tultuaan katsomaan gallerian toukokuun näyttelyä.
Yllätys on ollut suuri, kun totuus on valjennut: seinille ei ole ripustettu prässättyjä kasveja vaan Mervi Patalan akvarellimaalauksia.
Erehdystä selittää se, että Patala on maalannut taulunsa vanhan kasvion mallista. Taiteilija piirsi näkemänsä kuivatut kukat yksityiskohtaisesti, varisseita terälehtiä ja kiinnitysteippejä myöten.
Patala tunnetaan Kaarinassa kansalaisopiston kuvataiteen opettajana. Hän on sekä ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija että biologian ja maantieteen opettaja. Hän oli pitkään maalannut lapsia arkipuuhissaan, mutta se teema vaikutti tulleen ikään kuin valmiiksi.
– En ollut aiemmin yhdistänyt luonnontieteen opintojani ja taidetta, Patala kertoo.
– Sitten yliopistolla oltiin heittämässä ylimääräisiä satavuotiaita kasvioita pois, ja sain ne käsiini. Sivut olivat niin kauniita, ja minulle on ollut aina tärkeää luoda jotain kaunista.
Nenä maassa
Lopputulos on nyt nähtävissä Mökki Galleriassa Yhdeksän kukkaa -näyttelyssä.
Samannimisessä taulussa ei tosin ollut mallina prässättyjä kukkia, vaan tyynyn alla litistyneitä. Patala maalasi yhdeksän oikeasti juhannuksena kerättyä kukkaa, jotka laitettiin tyynyn alle, jotta tulevan puolison näkisi unessa.
– Kukat tuntuvat jollain lailla mystisiltä, Patala miettii.
– Pienestä saakka olen kulkenut nenä maassa ja etsinyt kukkien kasvupaikkoja. Opiskellessa, kun menimme Kuusamon lehtoihin, tuntui, että menimme satumaahan. Moni kukkien kasvupaikka on siellä salattu harvinaisuuden vuoksi.
Patalan omaa lempikasvia, valkolehdokkia, ei tullut Mökki Galleriassa esillä oleviin tauluihin mukaan. Ei hän sitä hennoisi poimiakaan.
– Valkolehdokki on salaperäinen kasvi, joka kasvaa metsässä ja tuoksuu yöllä. Muistan, miten lapsena mummulassa kävimme etsimässä valkolehdokkeja yöllä, ja ne löytyivät tuoksun avulla.
Unenomaisia tauluja
Mökki Gallerian näyttelyssä on esillä myös tummia, unenomaisia tauluja, joissa häilyy kukkien siluetteja.
– Kasviokukat olin maalannut tarkasti ja keskittyneesti, mikä on omalla tavallaan meditatiivista. Sen sijaan näissä olen käyttänyt vesivärejä maskinesteen kanssa. Silloin etukäteen ei tiedä, miltä lopputulos näyttää. Nautin siitä, miten akvarellivärit tekevät omiaan, Mervi Patala kuvailee.
Hän maalasi kasvien siluetteja maskinesteellä eli peittokumilla, minkä jälkeen hän lisäsi kerroksen vesiväriä vapaasti. Sen jälkeen oli vuorossa jälleen kasvien maalausta maskinesteellä, sitten taas kerros vapaata vesivärimaalausta ja niin edelleen. Vasta lopuksi maskineste poistettiin.
Seurauksena valmiissa maalauksessa on kolmiulotteinen vaikutelma. Niittykukat kuin leijailevat hämyisessä metsässä.
Näyttely esillä Mökki Galleriassa 3.6. saakka.
Tuttuja nimiä Fiskarsin ruukissa
Jos kesällä käväisee lomareissulla Raaseporissa Fiskarsin ruukissa, törmää todennäköisesti tuttuihin nimiin. Mökki Galleriaa Rauhalinnassa pitävän, kaarinalaisen kuvataiteilijan Sibel Kantolan eläinteoksia on esillä Yläruukissa, Puutarha Ruusupavun Pikku Pavun Puodissa.
Maalauksista löytyy esimerkiksi lehmää, pöllöä, kissaa ja varista. Satukirjoja kuvittanut taiteilija kertoo, että teoksissa on mukana fantasiamaailmaa.
Kantola sai kipinän maalauksille viime vuonna menehtyneeltä taidemaalari Kalevi Liskiltä, jolla on ollut näyttelyitä Mökki Galleriassa, ja Pikku Pavun Puodissa Kantolan teokset pääsivät sattumalta Liskin värikylläisten maalausten seuraan.
Pikku Pavun Puodin emäntä Anne Väinämö kuvailee, että näiden kahden taiteilijan valovoima sopii täydellisesti juhlistamaan heidän merkkivuottaan, kun puoti täyttää viisi vuotta. Hän ja Kantola kokevat, että yhdessä teoksista huokuu rakkauden, viattomuuden ja positiivisten tunteiden henki.