Häh: Eikö Littoistenjärven uimarannan roskakoria tyhjennetä?

0
Jari Lehtonen lähetti kuvan Littoistenjärven roskakorista. – Voi vain arvuutella, mistä nuo roskat hetken päästä löytyvät, kun tulee tuuli tai linnut levittävät niitä, puhumattakaan rottaongelmasta, hän mietti.

Moni ulkoilija ihmetteli äitienpäiväviikonloppuna ylipursuilevaa roskakoria Littoistenjärven uimarannalla. Törkyä oli levinnyt maahan kaksinkerroin roskakoriin verrattuna. Eikö hiekkarannan roskakoria käydä ollenkaan tyhjentämässä?

Käydään kyllä, vastaavat Kaarinan viheraluepäällikkö Terho Marttila ja suunnitteluhortonomi Sirkka Laitinen. Rannalla on neljä suurta jäteastiaa, joista kolmea tyhjennetään ympäri vuoden ja yhtä uimakaudella. Tyhjennykset ovat maanantaisin, vilkkaimpana aikana päivittäin.

Marttila miettii, että tämän vuoden ensimmäinen kesäinen viikonloppu lisäsi yhtäkkisesti rannan kävijämääriä ja samalla roskia. Oma kysymyksensä on, toimivatko roskia jättäneet ihmiset asianmukaisesti.

Tulvinut roskakori sijaitsee grillipaikan lähettyvillä. Marttila muistuttaa, että jos jokin roskakori tulvii yli äyräiden, jätteitä ei tule jättää maahan roskakorin viereen vaan viedä muualle asianmukaiseen jätteenkeräyspaikkaan.

– Paikallahan ei voi olla jatkuvasti henkilökuntaa tarkkailemassa tilannetta.

Toisessa, vain uimakaudella käytössä olevassa jätesäiliössä on tiedote, että roskakori ei ole käytössä. Sosiaalisessa mediassa on ihmetelty, miksi teksti on vain suomeksi. Marttilan mukaan toistaiseksi kaupungilla ei ole nähty tarpeelliseksi lisätä muunkielisiä ohjeistuksia.

Äitienpäiväviikonlopun törky siivottiin maanantaina, ja rannan pitäisi olla siisti – ainakin jonkin aikaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän