
Netissä pyöri äskettäin juttu helsinkiläisestä Jukasta, joka salamaihastui avantosaunan lauteella ja etsi ihastuksensa kohdetta myöhemmin sosiaalisen median avulla.
Tästäkö lähti idea Littoisissa Villa Järvelässä lauantaina järjestettävästä historian ensimmäisestä sinkkusaunasta?
– No, ei se ihan siitä lähtenyt. Vakiokävijöiltämme on tullut toiveita, että järjestäisimme tällaisen tapahtuman, Samuli Taskila kertoo.
Hän ja Topias Syrjälä ovat toimineet Villa Järvelän yrittäjinä maaliskuusta asti. Taskila kertoo olleensa Järvelän aktiivikävijä ainakin 10 vuoden ajan.
Vuosien aikana hän on nähnyt, että saunanlaude on otollinen paikka kohtaamisille. Saunan voi nähdä myös jonkinlaisena vastakohtana Tinderille, jossa todellisuutta kaunistellaan usein filttereillä.
– Joku siinä on, että ihmisten suojaukset tippuvat saunanlauteilla. Sanotaan, että suomalaiset eivät mielellään juttele tuntemattomille, mutta saunanlauteilla kyllä jutellaan, hän kuvailee.
Miten murretaan jää?
Sinkkusaunan kaltaisille tapahtumille voi nähdä olevan tilausta, sillä tapahtuma myytiin Taskilan mukaan täyteen parissa päivässä.
Järvelään mahtuu kerrallaan saunomaan noin 120 ihmistä. Varsinkin naisia täytyi järjestäjien mukaan jättää rannalle, jotta tapahtumaan saatiin suurin piirtein tasamäärä miehiä ja naisia.
Sinkkujen ikäjakauma selviää vasta paikan päällä, sillä ikää ei ilmoittautuessa kysytty. Normaalisti Järvelässä käy Taskilan mukaan saunomassa hyvin eri-ikäistä porukkaa.
– Avantouinti miellettiin joskus iäkkäiden harrastukseksi, mutta ikäjakauma on muuttunut. Silloin, kun itse aloitin, olin varmaan porukan nuorimpia. Nykyisin kävijöiden keski-ikä voi varsinkin viikonloppuisin olla lähellä 25 vuotta.
Järjestäjät eivät ole miettineet sinkkujen päänmenoksi erityistä ohjelmaa. He luottavat siihen, että jää murtuu lauteilla itsestään.
– Menee vain saunaan. Keskustelua syntyy varmasti, Taskila rohkaisee.
Luonnollista hyvää
Uudet omistajat ovat ideoineet sinkkusaunan lisäksi Järvelään muitakin tapahtumia, kuten livemusiikki-iltaa ja kuutamouintia. Taskila lupailee, että suuren kysynnän vuoksi myös sinkkusauna järjestetään uudestaan.
Yrittäjien tavoitteena on nostaa kävijämäärää sesongin ulkopuolella, eli silloin, kun järvessä ei ole avantoa. Järvelään hankittiin vuosi sitten kylmävesiallas, mutta kylmäuinnin ystäville on Taskilan mukaan tulossa toinenkin uudistus, joka paljastetaan kesällä.
Hän itse lukeutuu niihin, jolle tämänhetkinen järviveden lämpötila, + 11 astetta, muistuttaa liiaksi kylpyvettä.
– Minulle avannossa käyminen on lähes meditatiivinen kokemus. Aivot nollaantuvat, kun käy muutaman kerran saunassa ja avannossa, juristina työskentelevä Taskila kuvailee.
Sinkkusauna Villa Järvelässä lauantaina 6.5. Tapahtuma on loppuunmyyty.