Jätteenkuljetukset aiheuttivat valtuustossa kummallisen show’n – Hannu Rautanen jatkoi puhumista, vaikka mikrofoni suljettiin

0
Jätteenkuljetusten järjestämistapa kuumensi tunteita maanantaina kaupunginvaltuustossa. Arkistokuva: Tatu Lertola / TS.

Kaarinassa ei olla tyytyväisiä Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan toukokuussa tekemään päätökseen, jonka myötä polttokelpoisen jätteen jätteenkuljetuksessa ollaan siirtymässä keskitettyyn malliin.

Kokoomusvaltuutettu Mikko Aaltonen jätti maanantaina kaupunginvaltuustossa valtuustoaloitteen, jossa pyydetään Kaarinan kaupunkia selvittämään mahdollisuutta erota Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnasta ja perustaa uusi alueellinen jätehuolto-organisaatio niiden kuntien kanssa, jotka ovat tyytymättömiä jätehuoltolautannan tekemään päätökseen.

Yli puolet Kaarinan valtuutetuista allekirjoitti Aaltosen tekemän aloitteen.

Taustalla on yli kymmenen vuotta jatkunut kiista jätekuljetuksista. Kaarinassa on ollut tähän asti käytössä malli, jossa asukkaat saavat itse tilata roskien kuljetuksen suoraan jätehuoltoyrityksiltä. Kaarinan lisäksi kiinteistökohtainen malli on ollut käytössä muun muassa kanta-Paraisilla, Liedossa, Paimiossa ja Salossa.

Asiasta on kiistelty oikeudessa. Seudun jätehuoltolautakunta on kolmesti päättänyt pysyä kiinteistökohtaisessa mallissa, ja jokainen niistä on kumottu oikeudessa jätelain vastaisina, korkeinta hallinto-oikeutta myöten.

Rautanen hiljennettiin äänestyksellä

Jätekuljetukset herättivät tunteita myös maanantaina valtuustossa. Vihreiden Hannu Rautanen moitti, että Aaltosen tekemä aloite sisältää perättömiä väitteitä ja totesi allekirjoittaneiden haluavan rikkoa lakia.

Valtuuston puheenjohtaja Niina Alho (sd.) yritti useita kertoja keskeyttää Rautasta, joka jatkoi puhettaan häiriintymättä senkin jälkeen, kun hänen mikrofoninsa suljettiin.

Alho vetosi hallintosääntöön, jonka mukaan valtuustoaloitteesta ei käydä lähetekeskustelua, ellei valtuusto niin erikseen päätä. Lopulta valtuusto päätyi äänestämään siitä, saako Rautanen puhua puheenvuoronsa loppuun. Äänin 39–8, 3 tyhjää valtuusto päätti, ettei lähetekeskustelua sallita.

Rautanen pyysi äänestyksen jälkeen uuden puheenvuoron, jossa hän puhui jätteenkuljetusten järjestämisestä yleisellä tasolla. Tämä närkästytti monia valtuutettuja.

– Aloittaessani kaupunginvaltuutettuna Kaarinan valtuustossa oli sellainen herrasmiessääntö, ettei muiden puolueiden tekemiä aloitteita kommentoida tai kritisoida. Ilmeisesti tällaista sääntöä ei enää ole, Tommi Leppänen (kok.) ihmetteli.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän