
Kaarinan väkiluku huhtikuun lopussa oli 35 983.
Raision kasvuvauhti on asukasmäärään suhteutettuna nyt Varsinais-Suomen nopeinta. Kaarinan vuosia jatkunut kasvupyrähdys sen sijaan osoittaa hieman tasaantumisen merkkejä.
Raision kasvu selittyy pääosin maahanmuutolla. Kuntien välinen muutto ja luonnollinen väestönkasvu on Raisiossa miinusmerkkistä.
Kaarinan kasvu taas perustuu kuntien väliseen muuttoon.
SOMERON väkiluku on alkuvuonna hieman miinuksella, samoin viime vuonna reippaasti kasvanut Paimio.
Varsinais-Suomessa on 27 kuntaa, joista 12:ssa väkiluku on noussut alkuvuoden aikana. Muissa väkiluku on laskenut.
Eniten väkiluku on pienentynyt alkuvuonna Uudessakaupungissa, jossa miinusta on kirjattu 36 henkilön verran.
Kaiken kaikkiaan Varsinais-Suomen väkiluku on kasvanut alkuvuonna 812 henkilöllä. Maakunnan väkiluvuksi lasketaan nyt 486 379 asukasta.
Luvut perustuvat Tilastokeskuksen kerran kuukaudessa julkaisemiin väestön ennakkotietoihin. Vuoden 2022 väkiluku on vahvistettu, joten myös Varsinais-Suomen kuntien väkiluvun muutostiedot suhteessa vuoden vaihteeseen ovat tarkentuneet viime kuun tiedoista. Huhtikuun ja alkuvuoden väkilukutiedot tarkentuvat vielä myöhemmin.
TURKU on kerännyt alkuvuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana uutta väkeä lähes 460 henkeä. Se on luonnollisesti Varsinais-Suomen suurimmilla luvuilla kasvava kaupunki.
Raisio on kirinyt Kaarinan ohi myös lukumääräisessä kasvussa. Raision väkiluku kasvoi vuoden neljänä ensimmäisenä kuukautena 185 hengellä ja Kaarinan 135:llä.
Raision kasvu selittyy pääosin maahanmuutolla. Kuntien välisessä muutossa ja luonnollinen väestönkasvu on Raisiossa miinusmerkkistä.
Kaarinan ja myös Naantalin kasvu taas perustuu kuntien väliseen muuttoon.