Kaarinan saatiin vihdoin poistotekstiilien keräysastia – Myös Piikkiöön tulossa

0
Kaarinaan tuotu tekstiilinkeräysastia on niin uusi, ettei siitä ole ehditty vielä tiedottaa missään. Siitä huolimatta astian pohjalle on jo kertynyt poistotekstiilejä. Lounais-Suomen jätehuollosta muistutetaan, että tekstiilit täytyy pakata muovipussiin, sillä jos joku sattuisi tuomaan keräykseen esimerkiksi homeista tekstiiliä, se pilaisi koko erän.

Kaarina-lehteen yhteyttä ottanut lukija kummasteli hiljattain, miksei Kaarinassa ole tekstiilien keräyspistettä, vaikka poistotekstiilien keräys tuli vuoden alussa uuden jätelain myötä pakolliseksi.

Asiaan löytyi nopeasti ratkaisu, sillä ensimmäinen poistotekstiilien keräysastia ilmestyi Kaarinaan K-Supermarket Katariinan yhteyteen viime viikolla. Keräys- ja logistiikkasuunnittelija Oskari Pokelan mukaan ajoitus oli sattumaa. Todellisuudessa poistotekstiilin keräyspistettä on suunniteltu Kaarinaan jo pidemmän aikaa.

– Olemme tunnistaneet, että Kaarina on ollut toimialueellamme paitsiossa poistotekstiilin osalta, onhan Kaarina asukasluvultaan yksi isoimmista omistajakunnistamme, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:ssä työskentelevä Pokela toteaa.

Myös Piikkiöön on suunniteltu kiinteää keräysastiaa, mutta aikataulu on Pokelan mukaan auki.

Poistotekstiili on kuntien vastuulle kuuluvaa jätettä. Turun seudulla poistotekstiilien keräämisestä vastaa 18 kunnan omistama Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH).

Sanne-Mari Laaksonen LSJH:n viestinnästä taustoittaa, että poistotekstiilien keräyspisteitä on ollut Lounais-Suomen alueella vuodesta 2016 saakka. Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä jokaisessa omistajakunnassa olisi yksi kiinteä keräyspiste.

Kaarinaa lähimmät kiinteät keräyspisteet ovat olleet Topinojan lajitteluasema sekä Littoisten rajalla Varissuolla sijaitseva Akseli Kiinteistöpalvelujen piste. Poistotekstiiliä on kerätty Kaarinassa ja Piikkiössä myös pop up -lajitteluaseman kiertävissä keräyksissä.

– Jätelaissa ei määritellä, minkälaisia poistotekstiilien keräyspisteiden pitää olla. LSJH:n alueella poistotekstiiliä kerätään sekä kiinteillä keräyspisteillä että kiertävissä keräyksissä, Laaksonen tarkentaa.

Uutta kangasta tai täyteainetta

Poistotekstiilien keräysastia on tarkoitettu loppuun kuluneille vaatteille ja kodintekstiileille. Lounais-Suomen Jätehuollon asiantuntijat muistuttavat, että hyväkuntoinen vaate ei ole jätettä eikä kuulu keräysastiaan.

– On turha tehdä täysin käyttökelpoisesta t-paidasta kierrätysraaka-ainetta, jos tuota t-paitaa voisi joku tarvitseva vielä käyttää vaatteena.

Kerätyt poistotekstiilit lajitellaan LSJH:n toimesta joko itse tai lajittelukumppaneiden kautta. Jätteensynnyn ehkäisy on Pokelan mukaan kaiken keskiössä. Ympäristön kannalta parasta on, että tekstiilit pysyvät mahdollisimman pitkään siinä käyttötarkoituksessa, mihin ne on aikanaan valmistettu.

Uudelleenkäytettävät tekstiilit ohjautuvat LSJH:n poistotekstiilimyymälään Turun Kärsämäkeen.

– Materiaalikierrätykseen kelpaavat tekstiilimateriaalit lajitellaan omiin materiaalijakeisiinsa. Tässä vaiheessa varmistetaan loppuasiakkaalle tuotettavan raaka-aineen laatu, Pokela selventää.

Materiaalikierrätykseen menevät materiaalit toimitetaan asiakkaalle joko sellaisenaan tai Paimiossa poistotekstiilien jalostuslaitoksessa tapahtuvan kuidunavauksen jälkeen. Materiaalia voidaan Pokelan mukaan hyödyntää parhaassa tapauksessa uuden langan kehräykseen, josta voidaan valmistaa uutta kangasta.

– Esimerkiksi kemialliseen kierrätykseen erikoistunut Infinited Fiber Company hyödyntää puuvillaa oman uusiokuitunsa Infinnan raaka-aineena, ja villamateriaalia on päätynyt muun muassa kierrätysvillan valmistukseen. Poistotekstiiliä käytetään myös kalusteiden ja seinäpaneelien täyteaineena, Pokela listaa.

– Lista on oikeastaan loputon, mihin kaikkeen poistotekstiiliä tulevaisuudessa voidaan hyödyntää, ja tällä matkalla olemme vasta alussa. Raaka-aineelle tarvitaan korkean jalostusarvon omaavia lopputuotteita, mutta myös matalamman jalostusarvon tuotteita, jotta jokaiselle kerätylle poistotekstiilille löydetään paras kiertotalouden mukainen ratkaisu, hän jatkaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän