“Kesä alkaa Piikkiö Päivistä” – Piikkiöläisten omaan tapahtumaan tultiin Rovaniemeltä saakka

0
Martti Haapakoski tarttui liikuntahaasteeseen ja roikkui tangossa kokonaiset kolme minuuttia. Suorituksessa mukana kannustivat Markus Rantanen ja Niko Raikunen.¿

Piikkiön keskustassa kävi lauantaina vilske ja vilinä ja soitto soi, kun kansa oli tullut sankoin joukoin Piikkiö Päiville.

Tarkkaa kävijämäärää ei ole tiedossa, mutta kaukaakin oli lauantaina rientoihin saavuttu.

– Puhuin pariskunnan kanssa, joka oli matkannut Rovaniemeltä saakka. He olivat taittamassa matkaa mökilleen, kertoo Piikkiö Päivien puheenjohtaja Matti Uimonen.

Piikkiö-Seuran kiertävän huomionosoituksen, Haukkavuoren Kivi -palkinnon pokkasi tänä vuonna juuri Piikkiö Päivät. Uimonen iloitsee, että vuosien työ paikkakuntalaisten hyväksi on huomattu.

Paikalle kesäpäivää oli saapunut viettämään esimerkiksi Launtojen perhe, joiden mielestä tapahtuma on hyvä startti kesälle. Piikkiö Päivillä miltei joka vuosi vierailevat Launnot iloitsevat, että pienillä paikkakunnilla panostetaan kulttuuritapahtumiin. Siten kylät pysyvät vireinä.

– Lisäksi tapahtumissa on aina kiva törmätä tuttuihin, perheen isä Teemu Launto toteaa.

Piikkiö Päivillä nähtiin myös tunnettuja nimiä, kun estradille asteli muusikko Joel Hallikainen. Lisäksi kirjailija Iida Rauma avasi tapahtumakävijöille kirjan tekoprosessia ja kirjailijoiden mahdollisuuksista vaikuttaa yhteiskuntaamme.

– Se, mitä kirjoitamme ja kerromme, päätyy monien silmien luettavaksi. Siten voimme vaikuttaa teoksillamme ihmisten ajatusmaailmoihin ja asenteisiin.

Teksti ja kuvat Hanna Kammi-Rahnasto