
Kaarinan terveyskeskuksen pihalla voisi äkkiseltään luulla, että tarjolla on ilmaisia ämpäreitä. Parikymmentä ihmistä jonottaa tiistaiaamuna ennen puolta kahdeksaa sisään laboratorioon ja jono kasvaa koko ajan. Heikompijalkaisia tuodaan jonoon autolla.
Tilanne on erikoinen, sillä laboratorion vuoronumeroautomaatti avautuu vasta kello 7.45 ja näytteenotto alkaa kello 8. Ihmiset siis jonottavat pihalla saadakseen mahdollisimman pienen jonotusnumeron.
Ensimmäisenä jonossa olleet Martti Mehtonen ja Jukka Grönberg kertovat tulleensa paikalle hieman ennen seitsemää.
– Oli pakko tulla, jotta saadaan kokeet tehtyä. Ennen ei pääse lääkärille, Mehtonen perusteli.
– Ihmetyttää, miten erinomaisesti pelanneet terveyspalvelut ovat voineet romahtaa näin lyhyessä ajassa. Siitä pitää olla kiitollinen, että täällä ylipäätään on terveyskeskus, miehet tuumivat. Grönberg antoi kiitoksensa myös diabetestiimille.
Osa jonottajista oli yrittänyt päästä Kaarinan laboratorioon ajanvarauksella, mutta aikoja oli tarjolla vasta kuun lopussa. Aamuaikoja ei ollut jonottajien mukaan tarjolla ollenkaan.
Kaarina-lehti on uutisoinut aiemmin laboratorion ongelmista. Huhtikuun alussa laboratorion toiminta-aikoja muutettiin siten, että näytteenottoon pääsee ilman ajanvarausta ainoastaan tiistaisin ja torstaisin kello 8-10. Muulloin laboratorio on auki ajanvarauksella.
Tyks Laboratorioiden johtaja, ylilääkäri Antti Hakanen sanoo, että terveyskeskuksen ovet aukeavat puoli kahdeksalta, mutta vuoronumeroautomaatti aukeaa vasta 7.45, koska laboratoriohoitajat hoitavat vuodeosastonäytteenoton ennen polikliinisen näytteenoton aloittamista.
– Laboratorion osastosihteerin rekrytointi on parhaillaan käynnissä. Kun saamme toimistoon henkilökuntaa, aikataulua voidaan muuttaa, hän lupaa.
Kaikki jonottajat, jotka ovat ottaneet vuoronumeron ennen kello kymmentä, palvellaan.
Kaarinan laboratorion tilanteeseen on saatu kevään aikana helpotusta. Näytteenottoon on Hakasen mukaan onnistuttu rekrytoimaan henkilöstöä ja lisäresursseja on saatu myös Tyksin kantasairaalasta.
Kaarinan laboratorion it-järjestelmiä ollaan yhdistämässä Tyksin järjestelmiin, jonka jälkeen kaarinalaiset pääsevät varaamaan aikoja muista Varhan näytteenottopisteistä ja vastaavasti muut varhalaiset voivat tulla näytteenottoon Kaarinaan. Yhdistäminen etenee Hakasen mukaan aikataulun mukaan ja tämänhetkinen arvio valmistumisesta on kesäkuussa.