Lakko sulki neljä päiväkotia Kaarinassa: 300–400 lasta jää kotiin

0
Pilke-ketjuun kuuluvat päiväkodit ovat Kaarinassa lakon takia kiinni. Arkistokuva: Ari-Matti Ruuska / TS.

Tiistain vastaisena yönä alkanut yksityisen sosiaalipalvelualan lakko näkyy myös Kaarinassa.

Sivistysjohtaja Elina Heikkilä kertoi maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa, että kaikki Pilke Päiväkodit Oy:n neljä päiväkotia Kaarinassa ovat tiistaina ja keskiviikkona lakon vuoksi kiinni. Sen sijaan päiväkotiketju Verkanappulat on ilmoittanut pystyvänsä pitämään Kaarinassa sijaitsevat päiväkotinsa lakon aikana auki.

Pilkkeen päiväkodeissa on Heikkilän mukaan noin 300–400 kaarinalaista lasta, eikä kaupunki pysty järjestämään heille varahoitoa lakon ajaksi. Sen sijaan kaupunki tarjoaa asiakkaille maksuhyvitystä lakkopäiviltä.

Heikkilä huomautti, että lakolla on myös heijastusvaikuksia

– Kaarinan kaupungin työntekijöiden lapsia on hoidossa yksityisissä päiväkodeissa. Osa työntekijöistä joutuu jäämään lakon vuoksi kotiin lasten kanssa, eikä meillä välttämättä ole normaalia määrää henkilöstöä töissä. Lakko vaikuttaa kunnan toimintaan myös tätä kautta, hän kuvailee.

Lakko koskee yksityisten päiväkotien lisäksi yksityisiä vanhusten hoitokoteja ja lastensuojeluyksiköitä, mutta lakko ei sulje vielä tällä viikolla varsinaissuomalaisia vanhusten palveluasumisen yksiköitä. Jos neuvotteluissa ei päästä sopuun ennen kesäkuuta, lakon toinen vaihe kohdistuu myös Kaarinassa toimiviin yksityisiin hoivakoteihin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän