Laulaja Jambo: “Aina kun tulen Kaarinaan käymään, ajan Littoistenjärven rannalle ja tuijotan sitä hetken”

0
Jami Kiskosen omaperäisyydestä kertoo se, että hän itse kirjoittaa artistinimensä pienellä: jambo. Kuvan lähde: Sony Music Finland / Jens Zitting

Kaarinasta lähtöisin oleva rap-artisti  Jambo  eli  Jami Kiskonen  nauttii tällä hetkellä suuresta suosiosta. Keikkaa riittää kesän loppuun saakka Suomen isoimmilla festivaaleilla.

Musiikkia Jambo on julkaissut vuodesta 2019. Suosituimmiksi biiseiksi ovat nousseet kilsoi, ei nabbaa ja herää hymyillen. 

Jambo kertoo saavansa inspiraation biisien sanomaan elämänmuutoksista ja omasta lähipiiristä. Viime aikoina metaforat sekä sananlaskut ovat päätyneet myös biiseihin. Ei nabbaa -biisissä lauletaan: ’’Oon pöydän päällä mihin kissat ei jää’’ – tällä viitataan tietenkin erääseen suomalaiseen sananlaskuun, jossa nostetaan kissa pöydälle.

Kiskonen ei halua kappaleissaan tuoda esille suoraan sanojen tarkoitusta, vaan jättää paljon kuuntelijan varaan.

– Mun mielestä on taiteessa paljon pitkäkestoisempaa, että ihmiset saavat tulkita omalla tavallaan, mitä biisin sanoilla tarkoitetaan. Paljon mielenkiintoisempaa, kun ei anneta vastausta suoraan, vaan leikitellään kielellä ja metaforilla, Kiskonen toteaa.

Viimeisin, Vapaa-niminen levy ilmestyi viime vuonna. Hän kertoo, että levyn teemana oli musiikkialalle pääsy. Tästä syystä artisti päätti ottaa levylle mukaan ystäviä feettaamaan.

Esimerkiksi William, VilleGalle, Costee ja Timo Pieni Huijaus lähtivät mukaan tuomaan oman lisänsä kappaleisiin. Ihan ketä tahansa hän ei ottaisi levylle mukaan, yhteistyön pitää tuntua luontevalta.

– Yleensä en kauheasti halua käyttää feettaajia, mutta tähän levylle ne sopivat hyvin. Nousevana artistina on hyvää jakelua, että esiintyy muiden tekijöiden sivuilla. Siinä saa omaa nimeä samalla esille. Levylle valikoituneet artistit tekevät hieman erityylistä musiikkia, joten he tuovat kivan lisän biiseihin.

Uudella albumilla Eläinteema

Tällä hetkellä Jambo työstää uutta albumia, jonka julkaisusta ei ole vielä tietoa. Hän paljastaa kuitenkin, että tuleva levy tulee olemaan eläinteemainen.

– Aloin tekemään levylle biisejä, ja jossain vaiheessa huomasin, että neljä kappaletta on eläinaiheisia. Ne tulivat jotenkin alitajunnasta. Monet metaforat elämästä tulevat eläinten kautta, joten ehkä se kumpuaa sieltä. Päätin sitten, että tehdäänpäs tämän teeman ympärille sitten levy, Kiskonen nauraa.

Levyn ensimmäinen biisi  Eläintarha  julkaistaan nyt perjantaina, ja se on samalla myös tulevan levyn nimikkobiisi.

Kappale on syntynyt jo vuosi sitten, kun ensimmäiset auringonsäteet ilmestyivät taivaalle. Hän teki kahta levyä samaan aikaan, ja kyseinen biisi tuntui selkeästi tulevalle levylle sopivammalta. Huhtikuun puolessa välissä Jambo julkaisi Instagramissa kuvan tekstillä “Elämä on eläintarha” – tällä viitattiin jo tulevaan biisiin.

– Tämä on ehdottomasti kesäbiisi, hieman melankolinen, mutta sopii tähän vuodenaikaan täydellisesti. Viihde-ala on ollut tässä biisissä inspiraationa. Olen tosi laskelmoiva ihminen, ja tiesin jo vuosi sitten, että tämä biisi tulee tähän aikaan.

Paluu Kaarinaan on ollut mielessä

Kiskonen on kotoisin Littoisista, jossa hän vietti koko lapsuutensa. Kotikaupunkiin hänellä liittyy lämpimiä muistoja. Artistin mukaan Kaarina oli paras mahdollinen paikka kasvaa ja kehittyä.

Hän myöntää, että mielikuvitusta joutui pienellä paikkakunnalla käyttämään. Heinäpaalit ja metsä olivat iso osa Kiskosen lapsuutta.

On olemassa yksi paikka, johon hän palaa vielä tänä päivänäkin aina vieraillessaan Kaarinassa.

– Littoistenjärvi on ollut itselleni aina todella tärkeä. Olen kasvanut sen rannoilla lapsesta pojaksi ja pojasta mieheksi. Vietettiin siellä kavereiden kanssa aikaa ja puhuttiin elämästä. Aina kun tulen Kaarinaan käymään, ajan Littoistenjärven rannalle, tuijotan sitä hetken ja lähden pois, Kiskonen kertoo.

Runsas kaksi vuotta sitten Kiskonen muutti rakkaasta kotikaupungistaan Helsinkiin, jotta pystyisi tekemään musiikkia täyspäiväisesti. Muutto ei ollut helppoa, vaikka unelmiensa eteen artisti oli valmis ottamaan isomman siirron.

– Olin muuton aikaan Skanssin Clas Ohlssonilla töissä. Viihdyin siellä hyvin, ja sain juuri oman vastuualueenkin. Musiikki oli kuitenkin niin syvällä mussa, että täytyi ottaa riski. Lähdin Helsinkiin verkostoitumaan. Siellä on musiikkiteollisuus, joten jos haluaa verkkoja vesille, siellä on oltava.

Kiskonen voisi kuvitella muuttavansa takaisin jonain päivänä Kaarinaan. Hän kokee, että isossa kaupungissa eläminen ei ole häntä varten. Haaveena on saada musiikkiura siihen pisteeseen, että sitä voi tehdä muualta käsin. Mielessä on myös asuinalue, joka kiinnostaa tulevaisuudessa.

– Mä oon sellainen landeboy, että kyllä veri vetää takaisin. Olen miettinyt, että Kuusisto voisi olla kiva paikka asua. Siellä on rauhallista sekä potentiaalisia rantatontteja.

Kotikentälle keikoille

Jambo esiintyy ensi viikon keskiviikkona omalla kotiseudulla Littoisten lavalla. Kaarinan kaupunki ja nuorisovaltuusto järjestävät hyväntekeväisyyskonsertin, jossa tuotto ohjataan MIELI ry:lle mielenterveystyöhön. Tapahtumassa esiintyy myös toinen paikallinen tähti  Benjamin Peltonen. 

– Tällaisille tapahtumille näytän aina vihreetä valoa. Teen sen verran vähemmän alaikäisille keikkoja, joten niitä on mukavaa tehdä. Jos saisin valita, niin tekisin yökerhoissakin aina perjantaisin kaksi keikkaa, alaikäisille toisen ja aikuisille toisen. Odotan Littoisten lavan keikkaa innolla, en ole siellä ennen esiintynyt, enkä oikein käynykkään. Pihalla alaikäisenä tosin vietettiin salaa aikaa, Kiskonen nauraa.

Kesäkuussa Jambo esiintyy puolestaan Hovirinnassa järjestettävässä Saaristo-festarissa. Paikka on artistille erittäin tuttu, joten hän saapuu innolla esiintymään festivaalille. Kotiseudun keikoilla on hänelle aina ainutlaatuinen merkitys.

– Asuin Hovirinnassa viimeisimmät viisi vuotta ennen kuin muutin Helsinkiin. Hovirinnan ranta on paikka, johon on menty aina rauhoittumaan ja kuuntelemaan musiikkia. Toivottavasti näkisin keikalla paljon vanhoja frendejä yleisössä, hän tuumaa.

Teksti: Niko Kettunen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän