Kaarinan keskusvaalilautakunta otti kantaa myöhässä toimitettuihin kirjeääniin kokouksessaan tällä viikolla. Päätösehdotuksena oli, että äänestyskuoret arkistoidaan avaamattomina eikä jälkikäteen saapuneita ääniä voida luonnollisesti ottaa huomioon.
Ulkomailla asuvilla tai oleskelevilla suomalaisilla on ollut mahdollisuus äänestää kirjeitse vuoden 2019 eduskuntavaaleista saakka. Kaarinassa näitä kirjeääniä tuli hallinnon palvelupäällikkö Heli-Maarit Makkosen mukaan nyt ensimmäistä kertaa. 18 kirjeääntä saapui perille hyväksytysti määräaikaan mennessä, ja ne huomioitiin ääntenlaskennassa.
Ohjeiden mukaan kirjeäänten olisi pitänyt olla perillä vaalipäivää edeltävänä perjantaina. Postin antaman selvityksen mukaan neljä hylättyä kirjeääntä saapuivat postille vasta 2. huhtikuuta järjestettyjen eduskuntavaalien jälkeen. Syynä myöhästymiseen ei siis ollut Suomen postin hidas kulku.
– Sitä en osaa sanoa, mistä viivästys johtui. Ovatko äänestäjät postittaneet kirjeäänet liian myöhään vai onko viivästys johtunut lähetysmaan postista? Makkonen sanoo.
Hylätyt kirjeäänet toimitettiin Kaarinan kaupungille suljetussa kuoressa, eikä kuoressa ole merkintää, mistä maista kirjeäänet on lähetetty. Postileimojen perusteella tiedetään kaikkien neljän myöhästyneen kirjeäänten saapuneen eri maista.