Pääkirjoitus: Korjaa kaikki

0

Eeei, joko taas. Tätä manasin mielessäni, kun lähdin tekemään tämän aukeaman artikkelia TE2024-uudistuksesta, jolla pistetään työttömyyden hoito uusiksi Suomessa.

Nykyisessä asenneilmapiirissä kaikki, mitä ihminen on maailmaan tuottanut, halutaan korjata. Jos koulujen opetussuunnitelma muuttuu, jyrätään vanhat koulurakennukset alas ja rakennetaan uudet vastaamaan paremmin tämänhetkistä pedagogista ilmastoa. Jos takavuosien romaaneissa on sopimattomia asenteita, kaikki kirjat on käytävä läpi ja siivottava ne meidän aikamme näköisiksi. Jos työttömyyden hoito ei ole onnistunut, ei kehitetä nykyistä mallia paremmaksi vaan käynnistetään valtava ja kallis organisaatiomuutos – jonka toimintatavat eivät todennäköisesti ehdi edes vakiintua ennen kuin paperilla jokin uusi periaate tuntuu paremmalta ja jälleen pistetään toimitilaverkot uusiksi.

Odotan vain sitä, milloin Kaarinassa ryhdytään siirtämään jokaista tietä ja taloa uusiin paikkoihin, koska niille olisi paremmat sijainnit muualla, ja seuraavana vuonna ne siirretään takaisin, kun mieli muuttui. Taustalla väijyy sinisilmäinen usko siihen, että meidän aikamme on historian päätepiste, jonka jälkeen mikään ei enää muutu.

Tietenkin työttömyyden hoitoa on tärkeää uudistaa. Oma mielipiteeni on, että valuviat olisi saanut korjattua helpomminkin kuin rakentamalla koko organisaatio uusiksi.

Ilahduttavaa on, että ainakin puheissa työttömyyden hoidon painopiste on siirtymässä poispäin työttömien kyykyttämisestä. Toivon, että työvoimauudistus osoittautuu lopulta tarpeelliseksi. Järjestelmässä on vikaa niin kauan kuin työtön joutuu vakuuttelemaan viranomaisia siitä, että en suinkaan ole tehnyt töitä tai hankkimassa uutta ammattitaitoa.

Maria Kesti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän