– Varokaa, kohta tippuu oksa, Heikki Onnela huutaa leikatessaan puuta.
Ammattiopisto Livian arboristiopiskelijat ovat päässeet harjoittelemaan tänä keväänä lehtipuiden hoitoleikkausta sekä kuntotutkimusten tekoa Piikkiön asemapuistossa. Rautatieaseman kupeessa sijaitseva puisto oli pahasti umpeenkasvanut. Viheraluepäällikkö Terho Marttilan mukaan puisto oli ollut 1970-luvulta asti hyvin vähällä hoidolla.
– Jos katsoo puuston kuntoa, niin paras aika kunnostuksen tekemiselle olisi ollut 30 vuotta sitten, mutta eihän se koskaan ole myöhäistä, hän sanoo.
Piikkiön asemapuisto aiotaan kunnostaa – jos ei nyt takaisin alkuperäiseen loistoonsa – paikaksi, jossa on viihtyisää kuljeskella ja tuntea ajan juoksu.
Asemapuistosta teetetään tänä vuonna puistosuunnitelma, joka on tarkoitus toteuttaa lähivuosina. Talousraamiin on varattu 150 000 euroa puiston kunnostamiseen.
Lehmukset suojasivat tulipalolta
Kaarinan kaupungilla työskentelevä Pia Aarnio möyri viime kesänä kolme kuukautta asemapuistossa ja teki alueesta kasvillisuusinventoinnin.
Piikkiön rautatieasema on rakennettu vuonna 1899. Asemapuiston eduspuiston suunnitelma valmistui vuotta aiemmin. Inventoinnissa Aarnio selvitti, millainen puisto on alun perinne ollut rakenteeltaan ja mitä kasveja sinne on istutettu vuosien aikana.
Liikkeelle piti lähteä lähes tyhjästä, sillä puiston alkuajoilta ei ole säilynyt yhtään valokuvaa. Vanhimmat Aarnion löytämät dokumentit olivat kaksi ilmakuvaa vuosilta 1939 ja 1949.
Valokuvissa näkyivät kaarevat hiekkapolut ja polkujen varsille muotoon istutetut puut ja pensaat. Puistossa oli myös 1900-luvun alussa tenniskenttä.
Vanhin säilynyt puistosuunnitelma on vuodelta 1959. VR:n suunnitteluosaston laatimiin istutuspiirustuksiin on merkitty Piikkiön kohdalle yhdeksän eri puulajia. Kasvillisuus Piikkiössä vastaa Marttilan mukaan asemapuistoille hyvin tyypillistä lajistoa.
– Istutetusta kasvillisuudesta puistossa on jäljellä kookkaita lehtikuusia, sembramäntyjä, siperianpihtoja, puistolehmuksia, metsävaahteroita ja huomattavan paljon tervaleppää, mutta niitä ei todennäköisesti ole puistoon istutettu, vaan ne ovat levinneet siementen mukana, hän luettelee.
Puiston radan puoleisessa laidassa kasvoi aikoinaan lehmusrivistö ja leikattua orapihlaja-aitaa. Sen tehtävänä oli suojata kylää höyryvetureista lentäviltä kipinöiltä. Marttila harmittelee, että lehmukset jouduttiin kaatamaan radan sähköistyksen yhteydessä 10–15 vuotta sitten.
Inventoidessa tuli vastaan myös yllätyksiä.
– Puistosta löytyi vanhan rilliradan jäänteet, Aarnio innostuu.
Rilliradalla tarkoitetaan kapeita raidekiskoja, jotka kulkivat asemapuiston läpi pohjois-eteläsuunnassa. Niitä pitkin vedettiin tavaravaunua hevos- tai miesvoimin.
– Rillirataa pitkin kuljetettiin tavaraa osuuskauppaan, joka sijaitsi puiston toisella laidalla, Aarnio kertoo.
Piikkiöläisten kohtaamispaikka
Asemapuisto oli aikoinaan Piikkiössä suosittu ajanvietto- ja kohtaamispaikka, jonne mentiin piknikille ja jossa nuoret tapasivat toisiaan iltaisin ja viikonloppuisin. Piikkiö-seura on ajanut aktiivisesti puiston kunnostamista.
– Ikävä kyllä ei siitä varmaan enää Piikkiön ykköspuistoa saada. Puisto sijaitsee hankalassa paikassa radan ja teollisuusalueen välissä, Marttila perustelee.
Haasteita aiheuttaa myös se, ettei puistoon ole tällä hetkellä kunnollista kulkuyhteyttä, sillä vieressä oleva asemarakennus on nykyisin yksityisomistuksessa.
Asemapuisto tulee jatkossa olemaan ilmeeltään puistometsämäinen. Tarkoituksena on Marttilan mukaan tehdä sinne muutamia puistokäytäviä ja istuttaa uusia puita vanhaa mukaillen. Puistosta joudutaan kaatamaan jonkin verran vanhaa, kuollutta puustoa, jotta ihmisillä on siellä turvallista liikkua.
Sekä Marttila että Aarnio korostavat puiston historiallista merkitystä. Asemapuistot ovat olleet tavallisesti pitäjän ensimmäisiä rakennettuja puistoja. Näin myös Piikkiössä. Marttila vertaa asemapuistoja hautausmaihin.
– Yleensä pikkukuntien parhaiten hoidetut viheralueet löytyvät joko kirkon tai aseman vierestä. Historiallisessa mielessä tämä on ainutlaatuinen kohde.
