Punaisen Ristin viikko: Miksi teen tätä?

0

Olemme usein keskustelleet Kaarinan Punaisen Ristin vapaaehtoistoimintaan osallistuvien kanssa työmme perustasta. Monet arvot ja tekijät saattavat erottaa meitä, mutta Punaisen Ristin arvot ovat kaikille yhteisiä. Toimimme toisten ihmisten kanssa ja heidän tukenaan. Auttajan ja autettavan roolit vaihtelevat. Lähtökohdat ovat inhimillisyys ja näkemys ihmisten yhdenvertaisuudesta, halu vahvistaa niitä ja yhteistyötä yhteiskunnassa.

Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen on palkitseva arvovalinta.

Vapaaehtoistoiminnassa on mahdollisuus tutustua erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin: sairaihin, vähemmistöihin, lapsiin, opiskelijoihin, vanhuksiin, ihmisiin erilaisista taustoista. Elämäämme rikastaa tutustuminen heidän ajatus- ja kokemusmaailmaansa. Haluamme kehittyä ihmisinä.

Arvovalintaa, joskus myös sattumaa, on se, mitä tehdään. Joku haluaa kerätä rahaa katastrofeista kärsiville, toinen jakaa hävikkiruokaa, kolmas olla ystävä yksinäiselle tai maahan muuttaneelle. Vapaaehtoisena toimiminen avaa uusia näkökulmia ymmärtää tätä yhteiskuntaa ja yleensä elämää.

Joku sanoi, että haluaisi tehdä enemmän, mutta ”palkkatyö haittaa”. Toisaalta vapaaehtoisena toimiminen antaa ”järkevää vastapainoa” päivätyölle. Useille vapaaehtoistoiminta tuo merkitykselliseksi koettua sisältöä elämään.

Ei ole vain yhtä tapaa toimia vapaaehtoisena, vaan sen voi muokata omanlaisekseen. Voi käyttää tunnin vuodessa tai viikossa. Sama ihminen voi olla nukkesairaalan hoitaja, muonittaja tapahtumissa, asuntojen kunnostaja maahanmuuttajille, lettujen paistaja tai arpojen myyjä. Toimintamahdollisuudet ovat rajattomat, kunhan ne antavat iloa auttamisesta, luovat toivoa ja rakentavat luottamusta.

Vapaaehtoisena toimimisen rikkaus on yhteisöllisyys. Sen kautta löytää uusia ihmisiä, uusia ajatuksia ja uutta elämänsisältöä. Punaisen Ristin vapaaehtoisena voi kokea saavansa toimia arvostetussa järjestössä ja sellaisten arvojen puolesta, joita pitää tärkeinä.

Lea Leiwo

Punainen Risti

Kaarinan osasto

Nyt vietetään Punaisen Ristin viikkoa


JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän