Saaristo-festarin monituhatpäinen yleisö ei ole toistaiseksi kiinnostanut kaarinalaisyrityksiä

0
– Saaristo-festarissa käy tuhansia ihmisiä, ja tämä olisi helppo tapa esitellä omaa toimintaa. Samalla toisimme festarikävijöille esille, mitä kaikkea yritystoimintaa Kaarinassa on, pohtii Kaarinan yritysasiamies Niina Sjöholm.

Tänä kesänäHovirinnan rantaanSaaristo-festarien yhteyteenpystytetäänensimmäistä kertaa Kaarinan Yrityskatu, jossa kaarinalaiset yritykset esittelevät itseään festarin tuhansille kävijöille.

Tosin toistaiseksi Yrityskatu on pelkkä katu.

– Kaarinalaiset yritykset eivät ole kunnolla löytäneet tätä vielä, harmittelee Kaarinan yritysasiamies Niina Sjöholm.

Paikalla voi esitellä ja myydä tuotteita ja palveluita – mutta ei mitään sellaista, joka kilpailee festarialueen oman tarjonnan kanssa. Ruokaa tai juomia ei siis voi myydä. Tämä on karsinut pois kaarinalaisyrityksiä, joita olisi todennäköisesti eniten kiinnostanut tulla paikalle.

– Ajatuksena on, että yritykset voisivat esitellä toimintaansa samalla tavoin kuin esimerkiksi Naantalissa asuntomessuilla. Paikalla voisi olla vaikkapa aurinkopaneeleita ja ruohonleikkuupalveluita, Sjöholm vinkkaa.

Kaikenlaista pientä ja isoa tavaraa Yrityskadulle voi siis tulla myymään ja näyttämään, samoin koneita. Edellisinä vuosina Saaristo-festari (aiemmalta nimeltään Saaristo Open) on parhaimmillaan vetänyt viikonlopun aikana 20 000 kävijää.

Kaarinan Yrityskatu sijaitsee varsinaisen festarialueen ulkopuolella lähellä liikennepuistoa, yleisön saapumisreitin varrella. Yrityskadun paikasta veloitetaan pieni maksu, jotta telttoja ei varattaisi tahoille, jotka eivät lopulta tulekaan.

Mukaan on varattava oma pöytä. Sähköä on saatavilla.

Saaristo-festari pe 9.6. – la 10.6. Hovirinnan rannassa. Yrity sten on ilmoittauduttava Kaarinan Yrityskadulle viimeistään 30.5.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän