Tila-avustukset jaettiin Kaarinassa ensimmäistä kertaa: kaksi seuraa sai maksimisumman

0
Kaarinaan takaisin palannut taitoluisteluseura sai tila-avustusta maksimisumman, 30 000 euroa. Arkistokuva: Ville Vairinen.

Kaarinan hyvinvointijaosto myönsi huhtikuun lopussa tila-avustusta 18 kaarinalaiselle yhdistykselle ja seuralle. Tila-avustus oli tänä keväänä yhdistysten haettavissa ensimmäistä kertaa.

Hakemuksia saapui kaikkiaan 19 yhdistykseltä. Hakijoista Taitotupa ry jäi ilman avustusta, sillä yhdistyksellä ei ollut aiemmilta vuosilta näyttöä toteutuneista vuokrakuluista.

Tila-avustus myönnettiin vuoden 2022 toteutuneiden vuokrakulujen perusteella. Lisäksi kriteerinä oli, ettei kaupunki ole pystynyt tarjoamaan toimintaan soveltuvaa maksutonta tilaa.

Hyvinvoinnin edistämisen päällikkö Hanna Inkeroinen ei ole yllättänyt hakijoiden määrästä.

– Tällaista määrää odotimmekin. Enemmän ihmettelimme, miksi jotkin yhdistykset, kuten Kaarinan Nuorisoteatteri, jättivät hakematta tila-avustusta.

Avustusmäärärahoja nostettu


Eniten tila-avustusta saivat odotetusti jääkiekkoseura Kaarinan Kiekko-Pojat ja Kaarinaan takaisin palannut Kaarinan Taitoluistelijat. Molemmille seuroille myönnettiin 30 000 euroa, mikä on tila-avustuksissa maksimisumma.

Jalkapalloseura KaaPolle myönnettiin runsaat 15 000 euroa avustusta Keskurin lämmitettävän kht-kentän talvikäyttöön. Samoin Kaarina-Teatteri sai 2 500 euroa teatterikiinteistön vuokrakuluihin. Kansalaistoiminnan keskukselle myönnettiin 2 000 euroa Puntarin vuokrakuluihin.

Yhteensä tila-avustuksia myönnettiin 100 150 euroa. Tila-avustusten lisäksi kaarinalaisilla yhdistyksillä on mahdollisuus hakea liikuntaseurojen toiminta-avustusta, kulttuuritoiminnan toiminta-avustusta tai nuorisotoiminnan toiminta-avusta sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusta.

– Aiemmin Kaarinassa ei ole myönnetty tila-avustusta, vaan mahdolliset vuokrakulut on huomioitu toiminta-avustuksissa. Nyt saatu tila-avustus vähentää toiminta-avustuksen määrää. Toiminta-avustukset ovat vasta valmistelussa, joten en osaa sanoa, ovatko yhdistykset huomioineet tämän jo itse avustushakemuksissaan, Inkeroinen pohtii.

Avustuksiin kohdennettuja määrärahoja nostettiin tänä vuonna tuntuvasti Kaarinassa, joten rahaa on jaettavissa aiempaa enemmän. Esimerkiksi kulttuurin avustuksiin on käytettävissä 40 000 euroa ja urheilun avustuksiin 20 000 euroa enemmän kuin viime vuonna.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän