Oli ilo katsella
Vinkki hankkeelle Kaarina – Paras paikka pyöräillä. Varustakaa alikulkutunnelit liiketunnistimilla varustetuilla ledvalaisimilla. Päivisin joutuu ajamaan pimeään, kuten hyvin Kaarina-lehdenkin jutun kuvasta näkyy.
Valoisin terveisin Japi
Kaupungin pystyttämien koirankakkapussi-telineisiin on tullut myös roskis pusseille. Kaupunki, eli veronmaksajat, tietenkin huolehtii pussit paikalle ja roskikset tyhjäksi. Mielestäni olisi reilua, että koirien omistajat maksaisivat aiheuttamansa kulut, eli koiravero takaisin.
Käyttäjät maksakoon itse
Pian alkaa asfalttiteiden kunnostus Kaarinassa. Suojateiden valkoiset viivaukset ovat monin paikoin kuluneet. Kun nämä viivat maalataan uudelleen, niihin pitäisi ehdottomasti tehdä karhennettu pinta. Nykyiset viivoitukset ovat vaarallisen liukkaat sadesäällä, puhumattakaan talvesta, jolloin ne ovat suorastaan hengenvaaralliset. Toivottavasti kukaan ei puhu kustannuksista, ne eivät varmaan ole merkittävät. Terveys on tärkein!
Mauri Tuominen
Koiran omistajat pääsääntöisesti liikkuvat muita enemmän, eli ovat terveempiä, eivätkä käytä esim. kunnallisia terveyspalveluita niin paljoa kuin vähemmän liikkuvat. Eli koiranomistajien pitäisi saada alennusta kunnallisverotuksessa verrattuna ei omistaviin.