
He kysyivät luokanopettajaltaan Alexander Lundbergilta, voisiko luokka käyttää liikuntatunnin pihan ja metsän siivoustöihin. Lupa tietenkin heltisi.
– He halusivat tehdä koulun ympäristön siistiksi ja hienoksi taas, jotta siellä pystyttäisiin leikkimään kunnolla, Lundberg kuvailee.
Tuloksena puolentoista tunnin aikana oli liki sata kiloa roskaa, yhteensä 17 ison roskapussin verran.
– Oppilaat olivat aika hämmentyneitä siitä, miten paljon roskaa lopulta löytyi!
Saaliina oli perinteisten karkkipussien ja oluttölkkien lisäksi esimerkiksi palanut tietokone, metallitankoja ja rikkinäinen polkupyöräkypärä.
S:t Karins svenska skolanissa on yleensä pidetty keväällä lähiympäristön roskatalkoot, mutta tällä kertaa oppilaat ehtivät olla oma-aloitteisia ennen kuin opettajat olivat ottaneet asiaa puheeksi.