Tekniselle lautakunnalle esitetään, että Kaarina pitää yrityksen antaman vastuuvakuuden, vaatii viivästyssakkokorvausta eikä maksa työn loppueriä.
– Tarkkaa kokonaissummaa ei voida vielä antaa, sillä lopulliset kustannukset eivät ole selvillä. Arvelisin, että yhteissumma yrityksen tappioksi on lopulta liki satatuhatta euroa, kommentoi Kaarinan rakennuspäällikkö Jouko Jortikka Kaarina-lehdelle.
Summa on melkoinen. Konsulttiyritys oli luvannut hoitaa Piispanlähteen arkkitehti- ja pääsuunnittelijan sekä tietomallikoordinaattorin työt 197 000 eurolla.
Kaupungin saama seuraavaksi alin tarjous oli ollut lähes puolet – 90 000 euroa – voittaneen yrityksen tarjousta kalliimpi.
Jortikka toteaa, että osa kaupungin vaatimuksista epäonniselle yritykselle on kiistatonta, osa ei.
– Voi olla, että näitä punnitaan vielä oikeudessa.
Kaupungin tyytymättömyyttä oli aiheuttanut se, että suunnitelmien valmistuminen venyi kuukausilla, ja kun yritys antoi suunnitelmat kaupungin käsiin, laatutaso ei vastannut sovittuja vaatimuksia. Kaupungin teknisissä palveluissa koettiin, että yrityksen laatimien suunnitelmien avulla ei ole mahdollista saada vertailukelpoisia urakkatarjouksia ja riski suuriin urakanaikaisiin lisämuutostöihin olisi ilmeinen.
Pikavauhtia hankittu toinen yritys joutuu nyt toimimaan tiukalla aikataululla sekä korjaamaan virheet jo laadituista suunnitelmista.
Tekninen lautakunta päättää asiasta tänään tiistaina. Arkkitehti- ja tietomallitehtävät kilpailutettiin syksyllä 2020.