
Kaarinalainen kuoro CCL osallistui viime viikolla Tampereella järjestettävään sävel -ja laulumusiikkitapahtumaan. Kilpailussa jaettiin pronssi, hopea -ja kultaleimat, joista CCL kahmaisi ensimmäisen kultaleiman. Parhaiten sijoittuneet kuorot saivat kolme kultaleimaa. Menestys kilpailussa tuli kuorolle täysin yllätyksenä.
– Taisimme olla ainut kultaa saanut kuoro kilpailussa, jolla ei ole ammattilaisjohtajaa ollenkaan ja samalla myös yksi pienimpiä osallistuvista kuoroista. Pääsi riemunkiljahdus, kun saimme ensimmäisenä kultaleiman, kuoron taiteellinen vastaava Tara Karim kertoo.
15 minuutin esityksen aikana CCL esitti Sibeliuksen Cantemus! , Tuule tuuli leppeämmin , Kuka nukkuu tuutussasi sekä unkarinkieliset kappaleet Hej, igazítsad! sekä Esti dal.
–Olemme biisien myötä oppineet unkaria. Hiukan haastava kieli, mutta todella kaunis. Meidän on pitänyt lukea unkarialaisia lausumissääntöjä, Karim naurahtaa.
Myös kaarinalainen lauluyhtye Aura osallistui kilpailuun. Lauluyhtye Aura ei sijoittunut yhtyelaulukilpailussa, mutta jo finaaliin pääseminen yhtenä kolmesta suomalaisesta yhtyeestä on saavutus.