
Kaarinantien jalankulku- ja pyöräilyväylän päällystystyöt alkavat ensi viikolla ja jatkuvat juhannukseen saakka.
Jalankulku- ja pyöräilyväylä päällystetään Uudenmaantien eli 110-tien ja Uuden Littoistentien väliseltä matkalta, lukuun ottamatta Krossinkaaren ja Helsingin valtatien välistä lyhyttä osuutta, jonka päällyste on hiljattain uusittu. Työt aloitetaan Uudenmaantien suunnasta.
Päällystystöillä on vaikutusta etenkin jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin sekä risteysalueilla myös ajoneuvoliikenteeseen. Paikalla on liikenteenohjaus ja tielläliikkujien on syytä varautua pieniin viivästyksiin. Työmaan läheisyydessä on noudatettava varovaisuutta.
Päällystystyöt ovat osa urakkaa, jolla pyritään parantamaan jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien liikenneturvallisuutta. Urakassa on aiemmin parannettu Verkakaaren liittymää, ja tällä hetkellä työt ovat käynnissä Laasmäenkadun liittymän kohdalla. Pääosin urakan työt ovat valmistumassa kesäkuun aikana.
Liikenneturvallisuuden parantamistöitä suoritetaan yhteistyössä Kaarinan kaupungin sekä Fintraffic Oy:n kanssa. Urakoitsijana hankkeessa toimii Rajukivi Oy.