Kesällä sattuu ja tapahtuu! “Autolla meitä odotti kaksi paloautoa ja viisi palomiestä”

0
Ritva Lind

Kaarina-lehti pyysi lukijoita kertomaan viime kesien hauskimmat ja mieleenpainuvimmat kesäkommelluksensa.

”Elämä on ollut aika tasaista, mutta muistan vieläkin elämäni ensimmäiset festarit Espanjassa 7 vuotta sitten. Tyttären tytär täytti 40 vuotta, joten menimme sinne juhlimaan syntymäpäiviä.

Ensimmäisenä mietin, että festarit kuulostavat todella innostavilta, mutta samaan aikaan hirvitti, tulenko olemaan ainoa vanhus. Huomasin kuitenkin, että siellä oli sittenkin muita vanhoja naisia, joista moni oli aikaisemmin muuttanut Espanjaan. Naurettiin yhdessä, että vanhat naiset ovat hunningolla!”

Ritva Lind (83 v)

Kaarina

”Ajelimme moottoriveneellä tuulisella säällä saaristossa, kun perämoottorista loppui yhtäkkiä polttoaine. Veneessä oli melkoisesti kuormaa. Ei siinä auttanut kun ottaa airot käteen ja soudettiin perille. Hiki tuli, mutta onneksi oli aurinkoinen kesäpäivä.”

Ann-Marie ja Petteri Unkuri

Kaarina

”Olimme tulossa mökiltä kotiin ja lähdössä samana päivänä häämatkalle, kun auto hajosi kesken kaiken. Matkaa oli jäljellä vielä 200 kilometriä.

Siinä me seistiin tien varrella lapsen ja koiran kanssa ja ihmeteltiin, meneekö häämatkan kassa auton korjaamiseen. Onneksi meillä oli tuttuja Sastamalassa, joten saimme odotella siellä, kunnes saimme auton korjattavaksi.

Saimme myös onneksi sopimushintaan taksimatkan kotiin ja ehdimme juuri kotiin ja lennolle!”

Marika ja Mika

Parainen

”Viime kesänä tein pienen kasvimaan asuntomme takapihalle ja istutin sinne erilaisia yrttejä ja tomaatteja. Kävin hakemassa vettä nopeasti, kun takaisin tultaessa 7-vuotias koiramme Lilo oli ehtinyt kaivaa kaikki kasvit ylös ja tehnyt paikasta itselleen viilennyskuopan.

Hän oli varmaan iloinen ja mietti, miten ihanaa on, kun äiti on järjestänyt minulle kivaa tekemistä! Se meni uusiksi se kasvimaa, mutta onneksi se oli helppo korjata, kun juuri istutetut taimet olivat vain lentäneet maasta. Lopuksi nostimme reunoja niin, että nyt Lilo ei pääse kaivelemaan kasveja ylös.”

Heli Mikkola ja Lilo-koira

Littoinen

”Olimme mieheni kanssa ajamassa mökiltä Sodankylään, kun pysähdyimme kauppaan. Sisällä minulle tuli puhelu palomieheltä, joka kyseli, että onko meillä tällainen ja tällainen auto.

Lähdimme kiireellä takaisin parkkipaikalle, jossa meitä odotti kaksi paloautoa ja 4–5 palomiestä. Näimme heti, että automme alla oli aikamoinen lätäkkö bensaa. Kaikki kuitenkin toimi hyvin, palomiehet laittoivat purua lätäkön päälle, ja pääsimme jatkamaan matkaa normaalisti. Olimme tainneet tankata tankin liian täyteen.”

Sirke Etelävuori

Kaarina

Teksti ja kuvat Ada Potinkara