
– Meillä on ollut todella kiire koko ajan. Asiakkaita on tullut ympäri Varsinais-Suomea ihmettelemään meidän liikkuvaa kahvilaamme ja sen sisustusta. Meidät on tilattu myös joihinkin tämän alueen tapahtumiin sekä vanhainkotiin, Nella Mölsä hihkuu.
Sisarukset leipovat kahvilaan tuotteet itse alusta loppuun. Aluksi vanhemmat olivat apuna neuvomassa, mutta nyt homma alkaa olemaan hanskassa.
– Ensimmäisenä päivänä saatiin puolessa tunnissa täytettyä kuusi sämpylää. Parissa päivässä tahti on nopeutunut ja saadaan jo 15 leipää samassa ajassa, Mölsä jatkaa.
Tavoitteena on saada myytyä kaikki tuotteet, jotta seuraavaksi päiväksi voi tehdä tuoreita tarjottavia. Nuoret yrittäjät kuuntelevat mielellään asiakkaiden toiveita leipomisten suhteen.
– Leivät loppuvat melkein aina ensimmäisenä. Pullia menee myös aika hyvin, mutta karkkia jää aina monta pussia, Nea Mölsä kertoo.
Haaveena kahvilayritys
Tytöillä on selkeä työnjako sovittu jokaiselle päivälle, jotta jokainen tietää oman tonttinsa. Yksi on johtaja, toinen keittää kahvia ja kolmas pitää siisteydestä huolta. Sisarusten välille syntyy kuitenkin ajoittain pientä kinaa.
– Joka päivä joku meistä on pääjohtaja ja tarkistaa, mitä kaikkea on mennyt. Erimielisyyksiä tulee joskus siitä, että kuka saa rahastaa, koska se on kaikista meistä kivaa, Clara Wiksrtöm naurahtaa.
Liikkuvan kesäkahvilan alkuperäinen idea tuli sisarusten isältä. Tytöillä oli kova tarve päästä kesätöihin ja kerätä rahaa. Hakemus pistettiin Saksan tilalle, mutta luonnollisesti ikä ei vielä riitä virallisten kesätöiden tekemiseen. Syntyi ajatus tehdä oma unelmien kesätyö.
Isä hankki kolmipyöräisen menopelin AutoBaijeri Oy:stä Turun satamasta. Isän mukaan ei ollut yksinkertaista löytää kyseistä kolmipyöräistä uutena Euroopasta.
– Tulevaisuudessa haluaisimme perustaa yhteisen kahvilayrityksen, joten tämä on hyvää harjoitusta sitä ajatellen. Tässä pääsee harjoittelemaan asiakaspalvelua, leipomista, rahastusta ja kaikkea, mistä tykätään, Nella Mölsä kertoo.
Vaikka työ on kivaa ja sitä tehdään suurella sydämellä, on se myös välillä rankkaa.
– Joka aamu pitää herätä todella aikaisin ja leipoa paljon, se on joskus raskasta.
Isä toimii kuskina
Siskosten kolmipyöräinen kahvila vaihtaa päivittäin paikkaa. Kulloisenkin sijainnin voi tarkistaa kahvilan Instagram-sivustolta.
– Päätämme aina edellisenä päivänä, mihin päin Kaarinaa haluamme mennä. Isä kuljettaa kolmipyöräisen kyseiseen paikkaan, koska meillä ei ole vielä ajokorttia. Tarkoitus on tänä kesänä kiertää useassa eri paikassa Kaarinan alueella, Nella Mölsä kertoo.
Tyttöjen vanhemmat ovat taustalla mukana auttamassa ja hoitavat yrityksen taloudellisia asioita sekä päivittävät Instagramia. Vanhemmat käyvät välillä tarkistamassa, että kahvilassa sujuu kaikki hyvin ja tarvittaessa käyvät kaupassa. Lisäksi kaikki ovat yhdessä suunnitelleet logoa, joka löytyy niin auton kyljestä kuin työvaatteista.
Tavoitteena on, että Three Sisters Cafesta tulisi kesätyö myös tuleviksi kesiksi. Kiinnostusta kahvila on herättänyt niin sosiaalisessa mediassa kuin kaupungilla.
– Haluamme jatkaa kahvilan pitämistä. Ihmiset ovat tulleet somessa ja kaupungilla ihmettelemään kahvilaamme ja ottamaan kuvia. On tuntunut kivalle, että olemme saaneet ihmiset hyvälle tuulelle.
Three Sisters Café on pääosin auki arkiaamuisin 9-12. Kahvilalla on säävaraus, sillä kahvilan sisustus ei kestä sadetta. Kahvila liikkuu Piikkiön keskustan tuntumassa.