Linnanrauniolla käydään grillaamassa metsäpalovaroituksesta piittaamatta – Metsähallituksessa harkitaan jo nuotiopaikan poistamista

0
Viime päivien sadekuuroista huolimatta Varsinais-Suomessa on edelleen voimassa metsäpalovaroitus. Kuusiston linnanraunioiden nuotiopaikalla grillataan harva se ilta kielloista piittaamatta.

Kuusiston linnanraunioiden nuotiopaikalla on tänä kesänä sytytetty avotulia ja grillattu, vaikka alueella on voimassa oleva metsäpalovaroitus. Kuusiston piispanlinnan vierailukeskusta pitävä Markku Pohjola kertoo, että ongelma on ollut toistuva ja arvelee sen johtuvan osittain tietämättömyydestä.

Alueella on metsäpalovaroituksesta kertovat kyltit, mutta ihmiset eivät siitä huolimatta välitä tai tiedosta tulen sytyttämiseen liittyvää riskiä.

– Ei ymmärretä, miten vaarallisesta tilanteesta on kyse. Maasto on rutikuivaa, eikä tarvita kovin ihmeellistä kipinää, kun tuli lähtee leviämään, Pohjola kuvailee.

Ruohikko- tai metsäpalovaroituksen aikana tulenteko on sallittu vain hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla sekä autiotupien ja kämppien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen. Myös kertakäyttögrillin tai pallogrillin käyttäminen on kiellettyä. Ajantasainen tieto palovaroituksista löytyy Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.

Murto puuliiteriin


Kuusiston linnanrauniot lukeutuu Suomen merkittävimpiin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin ja tulen levitessä vahingot olisivat mittaamattomat. Telttailu on alueella kielletty muinaismuistolain nojalla, mutta tätäkin kieltoa on tänä kesänä rikottu. Pohjola kertoo, että poliisit ovat käyneet linnanrauniolla alkukesän aikana monta kertaa.

Kesäkuussa järjestetyn Turku City Adventure -tapahtuman aikaan nuotiopaikan vieressä olevaan lukolliseen puuvajaan oli murtauduttu. Paikalla olleet kaksi kisaturistia suostui sammuttamaan nuotion vasta, kun paikalle hälytettiin poliisit.

Metsähallituksessa on mietitty erilaisia keinoja ihmisten valistamiseksi.

– Tarkoitus on lisätä maasto-opasteita, joissa ohjeistetaan oikeanlaiseen toimintaan, kertoo virkistyskäytön asiantuntija Jani Grönroos Metsähallituksen Luontopalveluista.

Mikäli ongelmat jatkuvat, yhtenä vaihtoehtona joudutaan harkitsemaan nuotiopaikan poistamista kokonaan. Päätöksiä tehdään tämän kesän aikana yhdessä Kaarinan kaupungin kanssa.