Miltä maistuu Pieni talo preerialla?  – Kaarinalaislähtöinen Anna Pölkki muuttaa klassikkokirjat kakuiksi

0
Anna Pölkki kotinsa, ”Mäntylän” edustalla Savossa. Taustalla Kauko-kissa, joka on nimetty talon entisen omistajan mukaan.

”Mikään maailmassa ei mielestäni vedä vertoja ihanille kirjoille ja herkullisille kakuille. Paitsi, jos yhdistää ne: nauttii herkullisesta kakusta lukiessaan ihanaa kirjaa!” Näin alkaa kaarinalaislähtöisen, nykyisin Etelä-Savossa asuvan Anna Pölkin toukokuussa ilmestynyt teos: Kakkuja salaisesta puutarhasta .

Teos sisältää kakkureseptejä, joihin kaikkiin Pölkki on saanut inspiraation klassikkokirjoista. Teoksesta löytyy muun muassa Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielestä ideansa saanut Kirsikkalaakson kakku, Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta inspiroitunut Pemberleyn mansikkakakku ja Anni Swanin Lumolinnan orvokkikakku.

Omat kakkunsa ovat saaneet myös klassikkoteokset Kotiopettajattaren romaani , Pieni talo preerialla , Pikku naisia ja Onneli ja Anneli. Pölkki kertoo, että on valinnut teokseensa omia lempikirjojaan. Yhteensä teoksessa on yli parikymmentä kakkureseptiä kuvineen.

Pelkkä kakkureseptikirja Kakkuja salaisesta puutarhasta ei kuitenkaan ole, vaan teoksessa on myös esitelty kutakin kirjaa. Näin kakkuohjeiden lisäksi teoksesta voi poimia myös lukuvinkkejä!

Teos on jaoteltu vuodenaikojen mukaan, joten kesällä voi leipoa esimerkiksi Runotyttö-Emilian horsmaista ruusukakkua ja syksyllä puolestaan Blackwoodien synkeää karhunvatukkakakkua Shirley Jacksonin Linna on aina ollut kotimme -kirjan pohjalta.

Luonto lähellä

Anna Pölkki on syntynyt Turussa, mutta muuttanut Kaarinaan lukioikäisenä vuonna 2006. Kaarinassa hän asui vanhempiensa kanssa vuoteen 2015 saakka, jolloin valmistui äidinkielenopettajaksi Turun yliopistosta.

– Silloin muutin työn takia Saloon ja myöhemmin vuonna 2018 avioitumisen myötä Savoon, Pölkki kertoo.

Pölkin vanhemmat asuvat yhä Kaarinan Voivalassa ja hänen kolme siskoaan Turussa, joten hän vierailee seudulla yhä ainakin parin kuukauden välein.

– Voivalassa on lähellä sekä meri, avarat peltomaisemat että ihana lehtometsä. Nämä kaikki ovat sellaista maisematyyppiä, jota täällä päin ei ole ollenkaan ja jota kaipaan. Myöskään valkovuokkoja ei kasva tässä osassa Suomea, Pölkki sanoo.

Pölkin kakkukirjastakin näkyy, että luonto on hänen sydäntään lähellä. Monet kirjan kakutkin on koristeltu oman lähiluonnon kukkasin – kuten horsmin, joihin liittyen ohessa poimittuna Runotyttö -kirjoista inspiroitunut kakkuresepti Pölkin kirjasta.

Horsmainen runokakku

 

Horsmankukkaliemi:

5 dl horsmankukkia

4 dl vettä

1 sitruunan mehu

0,75 dl sokeria

Keksipohja:

250g Doris-keksejä

Juustokakkumassa:

5 liivatelehteä

4 dl vispikermaa

2,5 dl mansikkakermaa

200 g vaniljarahkaa

150 g vaniljajugurttia

200 g vaniljatuorejuustoa

0,5 dl horsmalientä

1 rkl sitruunamehua

sinistä ja violettia elintarvikeväriä

Horsmakiille:

2,5 dl horsmalientä

0,5 dl vettä

3 liivatelehteä

Tee näin:

1. Horsmaliemi: Keitä liemi heti kukat kerättyäsi, sillä ne nuupahtavat nopeasti. Mittaa nesteet ja kukat kattilaan. Keitä hiljalleen n.10–15 min. Nosta kattila liedeltä ja siivilöi pois kukkien jäännökset. Lisää sokeri ja kuumenna samalla sekoittaen, kunnes sokeri on liuennut. Anna jäähtyä.

2. Pohja: Vuoraa 21 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja kiinnitä reunoille reunakalvo. Murskaa keksit ja painele vuoan pohjalle.

3. Juustokakkumassa: Liota liivatteita vähintään 5 min. Vaahdota kermat ja vatkaa kevyesti toisessa kulhossa rahka, jugurtti ja tuorejuusto. Yhdistä ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kukkaliemi ja sitruunamehu, kuumenna kiehuvaksi. Purista vesi liivatteista ja liota nesteeseen. Sekoita hieman jäähtynyt liivateneste juustokakkumassaan. Jaa massa kahteen osaan. Värjää toinen vaaleansiniseksi, toinen liilaksi.

4. Levitä juustokakkumassat vuokaan epätasaisiksi erivärisiksi kerroksiksi vapaasti taiteillen. Tasoita pinta ja hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 2–3 tuntia.

5. Kiille ja koristelu: Liota liivatteita kylmässä vedessä vähintään 5 min. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet, joista ole puristanut kylmän veden. Sekoita liivatevesi horsmaliemen. Kaada neste kakun pinnalle ja koristele kukkasin. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.