– Vanhempani hankkivat aikoinaan tämän tontin. Hevoskastanja oli silloin jo istutettu pihalle, joten luulen edellisen omistajan istuttaneen sen arviolta vuonna 1954 Kaartemo laskee.
Kastanja on seissyt tukevasti pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Hän arvioi kastanjan korkeudeksi noin 17 metriä.
– Kerran täällä oli trombi, ajattelin että nyt se sitten lähtee meidän pihalta, mutta ihmeen kaupalla säästyi, Kaartemo naurahtaa.
Hän kertoo sen kukkivan aina juhannukseen asti, minkä jälkeen kukkaset tipahtelevat maahan.
– Kyllä se tuossa saa niin kauan olla, kun vain jaksaa elää. Valoa se vie ja töitä teettää, mutta on kuitenkin perintö, josta huolehdin ylpeydellä, Kaartemo sanoo.