Pikajuoksija Milja Thuresonin tauluja havitellaan Pariisiin

0
Milja Thureson maalaukset koristavat asianajotoimiston seiniä. Lisää hänen maalauksiaan löytyy Instagramista

Asianajotoimisto Thuresonin uuden toimiston seiniä koristavat abstraktit maalaukset. Ne ovat syntyneet pikajuoksijana paremmin tunnetun Milja Thuresonin siveltimestä. Thuresonin maalauksia on pyydetty näyttelyyn ja myytäväksi Pariisiin ja Madridiin.

– En vielä tiedä, raaskinko luopua niistä, hän naurahtaa.

Esillä olevat maalaukset syntyivät pääosin kevään aikana, kun Thureson joutui pitämään taukoa harjoittelusta jalan rasitusvamman takia. Tavoitteet ovat edelleen urheilukentillä, mutta myös taide on kuulunut hänen elämäänsä aina. Thureson kertoo käyneensä pikkutytöstä asti Turun kuvataidekoulussa. Valmiin teoksen näkeminen tuntuu hänestä jopa paremmalta kuin kilpailun voittaminen.

– Nautin enemmän taiteesta kuin kilpailemisesta. Urheilija voi antaa kaikkensa saavuttamatta silti menestystä, mutta taiteen edessä ei ole vastoinkäymisiä, hän ajattelee.

Toimistossa esillä olevat teokset on tehty sekatekniikalla. Maalatessa Thuresonilla on yleensä selkeä visio, ja hän maalaa yhtä teosta kerrallaan.

– Kun saan inspiraation, minun on vaikea lopettaa maalaamista. Isäni on kieltänyt minua maalaamasta kisakaudella, koska saattaisin muuten herätä neljältä yöllä maalaamaan.

Milja Thuresonin viime kauden päätavoite oli Saksassa käydyt EM-kisat. Tällä kaudella tavoitteena on tehdä ennätyksiä ja nauttia juoksusta.

– Minulle harjoitteleminen on paljon tärkeämpää kuin kilpaileminen. Tärkeintä on rikkoa omia rajojani.