
Aiempina vuosina Runo-Kaarinan voittaja on julkistettu syksyllä Turun kirjamessujen yhteydessä. Kaarinan kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että kilpailun aikataulua uudistettiin, jotta kokoelman kustannustoimittamiseen jää enemmän aikaa. Voittajakokoelma tulee syksyllä Turun Kirjamessuilla esiin hiottuna ja huolellisesti kustannustoimitettuna runoteoksena.
Runo-Kaarina-kilpailuun saapui tänä vuonna 150 käsikirjoitusta. Vuoden erityispiirre oli miehen roolien ja niissä kipuilun sekä isyyden ja isäsuhteen pohdinta useassa kokoelmassa. Myös sotakuvauksia niin historiasta kuin nykyhetkestäkin oli useita. Monessa kokoelmassa nousi seksuaalinen trauma tai perhe- ja parisuhdeväkivalta.
Voittajaksi valittu Pyry Pilkku Qvick (s. 1994) on sijoittunut aiemmin kunniamaininnoille Pirkanmaan kirjoituskilpailussa sekä J.H. Erkon kirjoituskilpailussa. Häntä kiehtoo kirjoittamisessa yllättävät yhdistelmät, tunnelmat ja tyylit. Qvick julkaisee Pilkulleen -podcastia, jossa hän esittelee pöytälaatikkonsa erinäisiä tekstejä.
Voittajan valitsi kirjailija Kari Levolan vetämä raati, johon kuuluvat kirjailija Tommi Parkko , vuoden 2015 voittaja Raisa Jäntti , vuoden 2020 voittaja Hanna Syrjämäki sekä Kaarinan kaupungin edustajia.