
Yli 70-vuotiaat Aila Myllykoski ja Anne Kinnari asuvat lähellä festivaalialuetta ja tulivat nauttimaan musiikista ilman sen suurempia odotuksia tai toiveita. Matti ja Teppo kiinnosti molempia kuitenkin eniten esiintyjäkattauksesta.
– En ole juurikaan käynyt festivaaleilla eikä olisi varmaan tullut lähdettyä, ellei kaupunki olisi rannekkeita tarjonnut. On sen verran hintavat liput, Kinnari myöntää.
Ystävykset aikoivat olla paikalla molempina päivinä ja tarvittaessa suunnata kotiin huilimaan esitysten välissä.
– Asumme tässä lähellä, joten käydään varmaan jossain vaiheessa hakemassa sieltä vauhtia. Ilta tuo eteen mitä tuo, mutta benjihyppy ei ole suunnitelmissa, Myllykoski nauraa.
Molemmat naiset toteavat yhteen ääneen olevan hienoa, että eläkeläiset huomioidaan ja toivovat jatkossakin vastaavanlaisia etuja Kaarinan kaupungissa.
– Tällä tavalla saadaan eläkeläiset liikkeelle ja mielikin pysyy virkeänä.
Viivin perässä Juvalta
Saaristo-festareille oli saavuttu jopa Juvalta asti katsomaan suosikkiartistia. 23- vuotiaat kaksoset Anni ja Katja Kaipainen matkustavat Viivin perässä ympäri Suomen.
– Meillä taitaa olla takana nyt 23 keikkaa. Eilen olimme Kajaanissa ja ajoimme sieltä suoraan tänne Kaarinaan. Tämä on kesän toinen keikka ja aika monta on vielä edessä, Anni Kaipainen kertoo.
Tytöt kertovat keikoilla kiertämisen olevan yhteinen harrastus, josta he saavat itselle hyvän mielen. Eturivissä on aina oltava, ja Viivi on oppinut tietämään heidät myös nimeltä.
– Meillä on eri puolilla Suomea sellainen porukka, jonka kanssa kierretään yhdessä keikkoja. Kaikki ei aina pääse joka paikkaan, mutta usein joku meistä on edustamassa jossain, Katja Kaipainen sanoo.
Heillä on oma auto, jolla ajellaan keikkapaikalta toiselle. Yöt vietetään hotellissa, jos seuraavaan paikkaan on pitkä matka. Parhaaksi puoliksi artistissa he nimeävät hyvät kappaleet ja lavakarisman.
– Hyväuskoinen on varmaankin paras kappale julkaistuista biiseistä, mutta yksi uusi kappale, jonka Viivi esittää keikoilla on ihan ykkönen.
Meren vieressä roskameri
Seitsemän aikaan perjantai-iltana Behmin lopetellessa keikkaa koko festivaalialue oli täynnä muovisia mukeja, tölkkejä ja papereita. Ohikulkevat ihmiset olivat hämillään, osa naureskeli ja toiset kauhisteli. Paikalla oleva järjestyksenvalvoja soitti vapaaehtoisille puhelun ja hälytti siivoamaan roskia.
Paikalle roskapussien ja pihtien kanssa saapuneet Katariina Mickelsson ja Hanna Rosvall-Virtanen olivat pöyristyneitä näkemästään.
– Aikuiset ihmiset roskaavat tällä tavalla! Ei olisi iso homma käydä viemässä keikan jälkeen se muovikuppi roskikseen, roskiksia täällä alueella kuitenkin on paljon, Mickelsson hämmästelee.
– On kuitenkin kiva, että alueella on meitä vapaaehtoisia, jotka siivoavat muiden jätteitä. Muutenhan tämä paikka olisi kuin kaatopaikka, Rosvall-Virtanen huomauttaa.
Roskakasoja saapui ihmettelemään myös Sirpa Ristimäki , joka oli tullut eläkeläispassilla katsomaan festarimenoa pyörällä.
– Kello on näin vähän ja nyt näyttää jo tältä. Ikävä todeta, että tähän on menty nykymaailmassa, Ristimäki harmittelee.
Hän oli tullut nauttimaan live-musiikista ja kertookin tykkäävän kaikenlaista musiikista.
– Tykkään erityisesti nuoremmasta musiikista. Katsoin äsken Abreun keikan, se oli todella hyvä ja energinen. Juha Tapiota odotan myös kovasti. Käyn moikkaamassa myös poikieni kavereita, jotka ovat jossain täällä juhlimassa, olen heidän varamutsinsa, Ristimäki nauraa.
Lauantaina enemmän porukkaa
Festivaalin promoottori Kalle Keskinen ei osannut kertoa vielä viikonloppuna tarkkaa kävijämäärää, mutta odotuksena oli 12 000 kävijää.
Hän kertoo ihmiset olleen myöhään liikkeellä lippujen ostamisen kanssa. Monet ostavat nykyisin liput vasta saman päivänä.
– Varsinais-Suomen ulkopuolelta on tullut paljon porukkaa ja alueen hotellit on buukattu täyteen. Kaarinaan pitäisi perustaa kohta iso Sokos Hotelli, Keskinen nauraa.
Festivaali on tuottanut hänen mukaansa joka vuosi sen verran hyvin, että se on kannattanut järjestää jo 13 kertaa.
– Kyllä se jotakin kertoo, että tänäänkin saadaan nauttia suomen kauniimmassa festivaalimiljöössä musiikista. Jos ei kävijöitä olisi, ei tätä silloin voisi järjestää.
Saaristo-festivaalia vietettiin poliisin näkökulmasta rauhallisissa tunnelmissa. Kaarinassa oli viikonlopun aikana noin 80 hälytystehtävää, joista vain osa liittyi tapahtumaan.
– Poliisi valvoi paikalla yleistä järjestystä ja turvallisuutta, ja myös Lounais-Suomen poliisin ankkuripoliisit jalkautuivat viikonloppuna alueelle. Poliisi antoi muutaman sakon huumausaineiden käyttörikoksista, Katri Tammio Lounais-Suomen poliisin viestinnästä kertoo.