
Kesämökin ikkunan takana on käynnissä jännitysnäytelmä. Kottarainen on tehnyt pesän pihapönttöön. Nyt emo on lähtenyt etsimään ruokaa, ja kottaraisenpoika kurkistaa pöntöstä sen näköisenä kuin aikoisi juuri nousta ensi kertaa siivilleen.
Turun ex-apulaiskaupunginjohtaja ja pitkäaikainen joulurauhan julistaja Jouko K. Lehmusto on seurannut kottaraisen pesintää koko kevään ajan. Hän ja puoliso Airi pakkasivat tavaransa ja siirtyivät kesäasunnolleen Kuusiston Rövarholmaan jo huhtikuussa.
Heillä on tapana asua mökillä pitkälle syksyyn saakka. Kotona Turussa käydään vain pesemässä pyykkiä.
– Maalis-huhtikuussa sitä alkaa odottaa, milloin päästään muuttamaan mökille. Minulle erityinen hetki on, kun ensimmäisenä iltana mökillä lämmittää saunan, Jouko Lehmusto sanoo.
– Syksyllä tuntuu haikealta palata takaisin kaupunkiin. Joka vuosi koetan pitkittää lähtöä, hän jatkaa.
– Tästä asiasta meillä on vähän näkemyseroja. Päivien pimetessä ja sään kylmentyessä itse palaan jo ihan mielelläni kaupunkiin, Airi toteaa.
Mökki hinattiin Kakskerrasta
Kaarinassa on Tilastokeskuksen mukaan 750 kesämökkiä. Määrä on vähäinen, jos vertaa esimerkiksi naapuriin Paraisiin, jossa mökkejä on lähes 10 000. Kaarinan kesämökit sijaitsevat pääasiassa Harvaluodossa ja Kuusistossa.
Lehmuston kesäpaikka on tullut suvun perintönä. Vanhemmat ostivat rantatontin vuonna 1956, jolloin Jouko oli 9-vuotias. Rövarholmassa oli tuolloin vain muutama mökki, kun nykyään niitä on viitisenkymmentä.
– Ensimmäisinä kesinä tulimme mökille veneellä. Meillä oli venepaikka Aurajokirannassa, Jouko Lehmusto muistelee.
Ennen Rövarholmaa perheellä oli vuokratontti Kakskerrassa, jonne oli rakennettu pieni, yhden huoneen mökki. Se hinattiin ruuhen päällä veneellä Kakskerrasta Rövarholmaan. Ensimmäisinä kesinä Rövarholmassa oli aina meneillään rakennusprojekti, kun mökkiä laajennettiin.
– Isä rakensi ja minä koetin olla apupoikana mukana. Myöhemmin isän vanhetessa osat vaihtuivat toisin päin niin, että minä rakensin ja isä tuli avuksi.
Huone ja kesä kerrallaan mökki on rakentunut nykyiseen muotoonsa.
– Sen se on näköinenkin, mutta se viehättää meitä. Kun lunastimme mökin Joukon äidin perikunnalta vuonna 2000, moni oli sitä mieltä, että puskutraktori olisi ollut paras vaihtoehto, Airi Lehmusto naurahtaa.
Paikat olivat päässeet huonoon kuntoon, mutta ei niin huonoon, etteikö niitä olisi kannattanut korjata.
Mökillä nukkuu paremmin
Jouko Lehmusto sanoo nauttivansa siitä, että mökillä riittää aina jotakin puuhasteltavaa. Kesämökki ei kuitenkaan tunnu työleiriltä, koska tekemisen tahdin saa määrätä itse.
Toissakesänä mökille valmistui uusi puusauna ja tänä kesänä saatiin aurinkopaneelit. Seuraavana projektina on tasoittaa ja peittää maahan upotetuista kaapeleista jääneet kaivuujäljet. Haastattelun jälkeisenä päivänä tontille on tulossa multakuorma.
– Nukun täällä paremmin kuin kaupungissa. Ruumiillinen työ väsyttää, mutta on täällä toki myös hiljaista, erilainen ilma ja luonto lähellä. Jotenkin täällä rentoutuu paremmin, Jouko Lehmusto kuvailee.
Ennen eläkkeelle jäämistään Lehmustot kävivät mökiltä käsin myös töissä, sillä Rövarholmasta hurauttaa Turun keskustaan alle puolessa tunnissa. Takaisin tullessa syke tasaantuu viimeistään, kun ylittää pienen puusillan, joka yhdistää Rövarholman Kuusistoon.
Rövarholmassa on joitakin ympärivuotisia asukkaita, mutta suurin osa on kesäkaarinalaisia. Mökit eivät vaihda täällä kovin usein omistajaa vaan kulkevat suvun perintönä. Tosin Lehmustojen tytär osti miehensä kanssa muutamia vuosia sitten Rövarholmasta mökin.
Toinen tyttäristä asuu perheineen Espoossa ja viettää mökillä aikaa 2- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa. Lapsenlapsia varten mökille on hankittu trampoliini, pieni hiekkalaatikko ja keinu.
Jouko-pappa opettaa jälkipolvia tunnistamaan lintuja ja narraamaan kaloja, kuten hänen isänsä opetti aikoinaan hänelle.
Kesämökkikansaa
- Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä.
- Mökkivaltaisin kunta on Kuopio. Parainen tulee tilastoissa kolmantena.
- Kesämökkien keskikoko on 49 neliötä. 2000-luvulla mökkien pinta-ala on kasvanut.
- Kesämökeistä 422 000 on yksityisten henkilöiden omistuksissa ja noin 85 000 mökkiä perikuntien, yritysten, yhteisöjen omistamia.
- Kesämökki sijaitsee yleensä lähellä asuinpaikkaa. Suurin osa, yli 60 % mökin omistajista omistaa mökin oman asuinmaakuntansa alueelta.
- Kesämökin omistajien keski-ikä oli 63 vuotta vuonna 2020.
Lähde: Tilastokeskus