Ympäristöinsinööri muuttuu tarkastajaksi ja johtava rakennustarkastaja päälliköksi

0
Pasi Saario. Kuva on kahden vuoden takaa.

Kaarinan ympäristöinsinööri Pasi Saarion uudeksi virkanimeksi on tulossa johtava ympäristötarkastaja. Uuden tittelin arvioidaan välittävän paremmin tietoa virkaan kuuluvasta tehtävästä. Samassa yhteydessä Kaarinan ympäristösuojelusta on muodostettu oma toimintayksikkönsä.

Johtavan rakennustarkastajan Jukka Latokylän virkanimike ei myöskään kuvaa tällä hetkellä siihen kuuluvaa vastuualuetta eikä anna todellista kuvaa siihen kuuluvista tehtävistä. Uudeksi nimeksi ehdotetaan ympäristö- ja rakennusvalvontapäällikköä.

Ympäristösuojelun ja rakennusvalvonnan yksiköt yhdistettiin vuonna 2017 yhdeksi vastuualueeksi, jonka esihenkilönä johtava rakennustarkastaja on toiminut. Nimen vaihdoksesta huolimatta Latokylän työnkuva pysyy samana.

Kaupunginhallitus hyväksyi muutokset, ja ne odottavat enää valtuuston nuijankopautusta.