Eljas Knuutila jätti oravanpyörän ja ryhtyi yrittäjäksi – syntyi piikkiöläinen Kummipuu, joka etsii puukummeja salolaismetsään

0
Eljas Knuutila kartoittamassa puita toukokuisessa otoksessa. Kuva on Kummipuun omistamasta metsästä, joka sijaitsee Salossa. Samassa kohteessa sijaitsevat siis myös myyntiin tulevat kummipuut. Kuva: Eljas Knuutilan kotialbumi

Kaarinalainen Eljas Knuutila hyppäsi syksyllä 2022 tuntemattomaan. Hän irtisanoutui päivätöistään, hankki yhdeksän hehtaaria metsää ja ryhtyi yrittäjäksi. Syntyi Kummipuu: yritys, joka nimensä mukaisesti etsii puille kummeja.

Knuutila teki aiemman työuransa insinöörinä teknologian parissa. Ajatus yrittäjyydestä ja Kummipuusta oli muhinut hänen päässään kuitenkin jo pitkään.

– Luontoyhteyteni on aina ollut vahva. Synnyin maaseudulla ja olen samoillut metsässä nuoresta pitäen, Knuutila alustaa.

– Ympäristöheräämiseni tapahtui asteittain. Kaipasin työhöni erilaista sisältöä ja merkityksellisyyttä, hän jatkaa.

Myös esimerkiksi ihmisläheisyys, joustavammat aikataulut ja henkilökohtainen kasvu ajoivat Knuutilaa kohti yrittäjyyttä.

– Koneet eivät väitä vastaan, mutta tarvitsen työltäni muutakin vastiketta kuin palkan, hän perustelee.

Eljas Knuutila (vas.) pyörittää Kummipuun toimintaa. Yrityksessä työskentelee hänen lisäkseen kuvassa oikealla oleva Mihails Čugunovs. Kuva: Eljas Knuutilan kotialbumi

Investointi ihmisyyteen

Kummipuun visio on selvä: yritys haluaa edistää osallistavia luonnonsuojelutoimia mutta tehdä samalla bisnestä.

– Tämä on investointi ihmisyyteen, ihmisten hyvinvointiin, Eljas Knuutila kiteyttää.

Knuutilan hankkima ja Kummipuun omistama metsäalue sijaitsee Salossa. Ajatuksena on, että yritykset, yhteisöt ja yksityiset henkilöt voivat ostaa metsästä puun joko itselleen tai lahjaksi.

Ostettujen puiden suojelu taataan, ja niistä jokainen nimikoidaan yksilöllisesti. Omistajat voivat vierailla kummipuunsa luona fyysisesti tai seurata metsän elämää virtuaalisen nettiportaalin kautta.

Knuutila kertoo puiden nettikaupan aukeavan elokuun aikana.

– Kohteita tulee myyntiin aluksi noin 30–40 kappaletta ja uusia lisätään kausittain, hän mainitsee.

Puita esitellään yrityksen verkkosivuilla kuvin, lyhyin esittelytekstein ja syventävin lisätiedoin.

– Laji, halkaisija ja sijainti alle puolen metrin tarkkuudella, Knuutila luettelee annettavia tietoja.

– Myyntiin tulee kuusia, mäntyjä ja koivuja, ehkä leppiä ja haapojakin, hän lisää.

Kummipuita tulee aluksi myyntiin noin 30–40 kappaletta. Katraaseen kuuluu kuusia, mäntyjä ja koivuja, ehkä leppiä ja haapojakin. Kuva: Eljas Knuutilan kotialbumi

Retkiä ja retriittejä

Puiden myynnin lisäksi Kummipuu suunnittelee järjestävänsä erilaisia luontoretkiä ja -retriittejä omistamaansa metsään.

– Metsää hankkiessani minulle oli tärkeää, että kohde on luontoarvoiltaan monipuolinen mutta myös ihmislähestyttävä. Metsäniemelästä (Kummipuun omistama metsä) löytyy kaikkea mahdollista: on kalliojyrkänteitä, louhikkoa, ikimetsää ja järvenrantaa. Onpa siellä kaistale suotakin, Knuutila luettelee.

Kummipuiden ostajat saavat jäsenyyden, joka mahdollistaa osallistumisen retkille ja retriiteille.

– Mutta varmasti järjestämme myös avoimia tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan yrityksen toimintaan. Olemme suunnitelleet esimerkiksi näköalalaavun rakentamista, ja toteutuessaan projekti tehtäisiin talkoohengessä, Knuutila painottaa.

Uusien metsäalueiden hankkimista Knuutila ei ole vielä kartoittanut.

– Tavoitteena kuitenkin on, että puiden myynnistä saatavat tuotot kohdennetaan muiden metsäkohteiden suojeluun, Knuutila sanoo.

– Painopisteemme tulee olemaan jatkossakin Etelä- ja Lounais-Suomessa, koska täällä vanhoja ja suojeltuja metsiä on vähiten, hän lisää.

Kummipuun omistama metsä on ympäristöltään monipuolinen. Kuvassa näkyvä kalliojyrkänne tullaan Knuutilan mukaan liittämään luonnonsuojelukohteisiin arvokkuutensa vuoksi. Kuva: Eljas Knuutilan kotialbumi

Netti ja todellisuus käsi kädessä

Vaikka Kummipuun yritysidea perustuu juurille paluuseen ja teknologiariippuvuudesta irrottautumiseen, ei metsässäkään tarvitse elää tyystin ilman nykyajan apuvälineitä.

– Metsään asennetaan riistakameroita, jotka välittävät live-luontokuvaa. Puiden nimilaattoihin taasen tulee skannattavat QR-koodit, joiden avulla vaeltaja voi paikantaa paitsi itsensä myös tarvittaessa oman kummipuunsa, Knuutila selventää.

Todellisuudessa verkkoportaali esittää melko merkittävääkin roolia Kummipuun yritysmallissa.

– On täysin mahdollista, että kummit voivat tulevaisuudessa päivittää verkkosivuillemme omia kuviaan ja blogitekstejään, Knuutila pohtii.

Kaiken ytimessä on silti luonnonsuojelu ja sen ohessa järjestettävä virkistystoiminta.

– Tavoitteemme on houkutella kaikenikäiset ja -näköiset ihmiset takaisin metsään, Knuutila päättää.

Onko tässä yksi kummipuista? Paljon mahdollista, sillä kyseinen puu on merkitty keltaisella nauhalla. Kuva: Eljas Knuutilan kotialbumi