Kaupunginvaltuuston kokouksissa on tullut välillä tuskailtua, että eikö täällä Kaarinassa mitkään asiat etene, mutta todistettavasti ovat edenneet ja kaupunki näyttää kovin erilaiselta kuin runsas 10 vuotta sitten, jolloin aloitin työni. Kaarinan asukaslukukin on kasvanut tänä aikana lähes 5 000 asukkaalla.
Tämä on viimeinen työviikkoni täällä, sillä siirryn kesäloman jälkeen toisiin tehtäviin. Minulta on kysytty, mikä tekemistäni jutuista on jäänyt parhaiten mieleen, mutta kysymykseen on mahdotonta vastata.
Ensimmäisinä työviikkoina sain käskyn tehdä jutun eräällä kotipihalla kasvavasta vaahterasta, joka saattoi olla Kaarinan suurin – iso se ainakin oli. Korkeakoulusta vastavalmistuneena toimittajanalkuna olin hieman pöyristynyt, että tällaistako journalismia ihmisille tarjoilemme. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että vähäpätöisiltä tuntuvat aiheet ovat usein niitä, joista puhutaan aamukahvipöydissä eniten.
Kaikkein mieluiten kirjoitan tavallisista ihmisistä, joilla on poikkeuksellista sanottavaa. Yksi tällainen oli 90-vuotias nainen, joka asui vaatimattomassa mökissä Kuusistossa seuranaan patteriradio ja luonnon ihmeet. Olisipa hänellä ollut Instagram-tili, sillä hänellä oli aikaa tarkkailla ja ajatella.
Työtehtävieni lomassa olen soutanut kirkkoveneellä, lentänyt helikopterilla ja viimeisimpänä sukeltanut (s. 22-23), mutta suurimman vaikutuksen ovat tehneet lukemattomat mielenkiintoiset ihmiset, joita olen saanut kohdata. Kiitos, toivottavasti törmätään vielä!
