
Kaarina
Kaarinan kaupunki saa viikoittain äkäistä ja syyllistävää palautetta nuorten mopoilijoiden aiheuttamista häiriöistä ja vaaratilanteista. Palautteiden määrä on puolen vuoden aikana lisääntynyt. Erityisesti ongelmana on mopoilla ajaminen pyöräteillä, jotka eivät sijaitse ajoradan varressa. Tilanteet ovat aiheuttaneet säikähdyksiä etenkin lapsiperheissä.
– Asukkaat ovat huolissaan, että jäävät mopoilijoiden alle, kun he huristelevat ohi varmasti sallittua nopeampaa vauhtia. Mopoilijat aiheuttavat vaaraa niin itselleen kuin ohikulkeville ihmisille ajaessaan oikoreittejä pitkin, Kaarinan kaupungin toimistoinsinööri Elise Tuomola kertoo.
Kaupunki kertoo tiedotteessaan toteuttavansa kadut ja pyörätiet siten, että liikennesääntöjä noudattamalla siellä on kaikkien mahdollista ja turvallista kulkea sujuvasti.
Tuomola on huolestunut autoilijoiden näyttämästä mallista nuorille mopoilijoille. Hän kertoo myös autoilijoiden ajavan välillä pyöräteitä pitkin.
– Aikuiset voisivat näyttää mallia. Alkaa olemaan ahdasta, jos kaikki oikaisevat pyörätien kautta. Kevyelle liikenteelle ja moottoriajoneuvoille on selkeästi omat kulkuväylät.
Kaupunki ei ole vastuussa
Usein kysytään, kuka vastaa, jos mopoilija ajaa lapsen päälle pyörätiellä. Kaupunki ei vastaa yksittäisen moottoriajoneuvon kuljettajan, mopoilijan eikä autoilijan, liikennekäytöksestä. Vastuu on ajajalla itsellään. Valvomisen ja sakkojen antamisen hoitaa poliisi.
Palautteiden mukaan nuoret kokoontuvat erityisesti Asessorinkadun läheisyydessä olevalle teollisuusalueelle. Poliisille on annettu tehovalvontapyyntöjä kyseiselle alueelle.
– Alueella missä mopoilijat viettävät aikaa ja päristelevät kovaäänisesti, on paljon myös omakotitaloasutusta. Valituksia on tullut meluhaitasta, joka kantautuu pitkälle asti.
Pyöräteillä mopoilusta on lähiaikoina tullut palautetta esimerkiksi Piispanlähteen ja Auranlaakson koulujen läheisyydestä sekä yksittäisiltä asuinalueilta kuten Piikkiön Puostasta.
Erityisesti tehdasalueella pyörivien nuorten seassa on raskasta liikennettä paljon. Huolestuneita yhteydenottoja on tullut yrityksiltä, joita on lähiympäristössä. Isoista autoista mopoilijoiden havaitseminen on vaikeaa ja onnettomuusriski kasvaa.
Hidasteita kaupunki ei tee raskaan liikenteen käyttämille teollisuusalueille. Mopoilijoille hidastetöyssyt saattavat olla kaupungin mukaan lisämauste temppuiluun, mopojen äänitasoa ne eivät kuitenkaan laske.
Kaarinan kaupunki ei käytä betoniporsaita tai kiviä pyöräteillä ajoesteinä, koska se on väylien laillisille kulkijoille turvallisuusriski. Puomien ja pollareiden ongelman kerrotaan olevan, että mopot mahtuvat samasta raosta kuin sallitutkin kulkuvälineet.
Kaarinassa suuri onnettomuusriski
Onnettomuustilastoissa Kaarinassa korostuu pyöräilijöiden ja mopoilijoiden onnettomuudet. Ikäryhmittäin tarkasteltuna korkein onnettomuusriski on 15–17-vuotiailla ja riskiluku on selvästi korkeampi kuin maakunnassa keskimäärin.
– Liikenneonnettomuuksia ja ongelmia on joka paikkakunnalla, mutta jostain syystä lähivuosien tilastojen mukaan nuorten onnettomuudet ovat täällä korostuneet. Palautteiden perusteella joidenkin mopoilijoiden liikennekäyttäytymisessä olisi ehkä parantamisen varaa ihan heidän oman turvallisuutensakin takia, Tuomola pohtii.
Kaupunki pyrkii ennaltaehkäisemään näitä tilanteita nuorisotoimen kautta. Nuorille on puhuttu liikenneturvallisuudesta ja kouluissa on järjestetty liikennekasvatusta. Heitä pyritään ohjaamaan oikeanlaiseen liikennekäyttäytymiseen. Tuomolan mukaan mopokortin haltijalla liikennesäännöt pitäisi olla hallussa.
Tieliikenneonnettomuustilaston mukaan mopo-onnettomuuksia on Kaarinassa, Varsinais-Suomen alueella lähes eniten viimeisimmän parin vuoden aikana. Ainoastaan Turku kipuaa Kaarinan ohi. Viime vuoden tilastojen mukaan Turussa oli viisi onnettomuutta ja Kaarinassa kuusi.
Mopoikäisten huoltajille on lähetetty mopoilua koskeva kirje.
– Vanhemmilla on myös tärkeä rooli tässä asiassa. Toivoisin, että kotona keskusteltaisiin nuoren kanssa, missä saa ajella, kun kotipihasta lähetään liikenteeseen. Heidän pitäisi olla enemmän tietoisia, missä nuoret viettävät aikaa, palautteiden perusteella naapuristotkin tietävät, mistä mopoilijat lähtevät, Tuomola sanoo.
Moposuora olisi liian vaarallinen
Kaarinaan on nuorten keskuudessa toivottu moposuoraa, jossa pääsisi temppuilemaan ja ajamaan kovaa vauhtia luvan kanssa. Tuomola kertoo, ettei kaupunkiin ole turvallisuus syistä tulossa mopoiluun tarkoitettua suoraa.
– Olemme kysyneet asiaa Liikenneturvalta ja he eivät suosittele moposuoraa mihinkään. Se ei ole liikenneturvallisuuden kannalta hyvä ajatus, koska aluetta pitäisi olla valvomassa kokoajan. Nuorten harjoittelemat temput eivät jäisi radalle, vaan ne jatkuisivat muun liikenteen seassa, Tuomola pohjustaa.
Liikenneturvan Turun alueen yhteyspäällikkö Elias Ruutti vahvistaa asian. Hän kertoo, että aloitteita asiasta on tullut paljon, mutta ratkaisun ongelmallisuus on yleensä tunnistettu kunnassa hyvin ja aloitteet ovat kariutuneet.
–Riskit ovat yleensä aina siellä, missä kuljettajakin on. Kaupungilla olisi myös vastuu moposuoran järjestämisestä ja liikennevakuutuksen voimassaolon näkökulmasta on ongelmallista, jos siellä sattuisi jotakin, Ruutti kertoo.
Hän kertoo, että moposuorilla temppuillaan, keulitaan ja poltetaan kumia. Mukana saattaa olla kymmenien mopoilijoiden lisäksi moottoripyörillä tai nelipyöräisillä ajavia.
–Tällaisille nuorille, joilla on suuri tarve ajella kovaa vauhtia, voisin suositella moottoriurheiluharrastusta. Siihen on hyvät mahdollisuudet myös Kaarinan alueella, Ruutti muistuttaa.
Suunnitteilla ohjattua ajamista
Liikenneturva kannattaa mopoilijoille kohdennettua, ohjattua nuorisotoimintaa moposuorien sijaan. Kaarinaan on suunnitella mahdollisesti ohjattua toimintaa viime kesänä avatun Mopotallin yhteyteen.
– Tästä on käyty keskusteluja Kaarinan kaupungin kanssa, että tällaista toimintaa siellä voitaisiin järjestää ja näen siihen hyvän potentiaalin. Nuorisopalvelut voisi esimerkiksi järjestää tallilla liikennekasvatusta ja ohjattua ajamista. Tähän tullaan varmasti vielä palaamaan myöhemmin, Ruutti sanoo.
Ruutti on myös tietoinen Kaarinan mopoilijoiden keskuudessa ongelmallisesta liikennekäyttäytymisestä, hän kertoo että alueena Kaarina on mopoilijoille etäisyyksiltään otollinen.
– Kaarinassa tunnistettu riskillinen ajotyyli ja potentiaalisesti korkeat ajomäärät ovat turvallisuusmielessä haasteellinen yhdistelmä, Ruutti sanoo.
Hän pitää positiivisena sitä, että kaupunki on tietoinen taustalla piilevistä riskeistä, jotta niihin osataan reagoida mahdollisemman nopeasti.
– Poliisi ei käy kaikilla onnettomuuspaikoilla eivätkä kaikki onnettomuudet päädy poliisin tietoon. On hyvä, että kaupungille tulee viestejä riskitekijöistä, jotta asian eteen osataan tehdä jotain. Kaupunki ei kuitenkaan ole syypää tilanteisiin, joten on ikävää, että he saavat niin paljon vihaisia viestejä.
”Moposuoralla pääsisi tekemään temppuja”
Kaarinassa asusteleva 17-vuotias Miko Hakala pitää mopoa tärkeänä kulkuvälineenä, jolla pääsee liikkumaan kätevästi paikasta toiseen. Hän kertoo ajelevansa kavereiden kanssa Turussa ja Kaarinassa.
– Se ajaa minulle saman asian kuin auto. Nyt tulin tekemään kauppaostokset kätevästi mopolla, Hakala kertoo.
Hän toivoisi, että kaupunkiin saataisiin moposuora, mutta muuten hänen mielestä Kaarinassa on huomioitu mopoilijat hyvin.
– Monet kaverini tykkäävät esimerkiksi keulia, joten moposuora olisi kätevä, koska sielä pääsisi harjoittamamaan temppuja turvallisesti, Hakala kertoo.
Hakalan mielestä turvallisuus on kuitenkin tärkeää ja hän ei ole kaahailun puolella.
– Ajaminen on hauskaa, mutta sen voisi tehdä liikenneturvallisesti, ettei aiheuta kenellekkään mitään vaaratilanteita, hän toteaa.