Kaarinan seurakunta avasi linnanraunioille kesäkappelin

0
Kuusiston linnanraunioilla toimii kesän ajan kesäkappeli. Kuvassa Anna-Kaisa Leppänen ja Muksis.

Vanhan vartijatuvan yläkerrasta kuuluu gregoriaanista musiikkia. Laulu kantautuu pienestä, mutta erittäin viihtyisäksi sisustetusta tilasta, jonka tuolit kutsuvat levähtämään.

Kaarinan seurakunta avasi Kuusiston linnanraunioille kesäkuussa kesäkappelin. Kappeliin pääsee Kuusiston piispanlinnan vierailukeskuksen, eli kahvilan, ollessa auki.

– Kappelilla on kaksi tarkoitusta: täällä voi käydä hiljentymässä. Täältä saa myös tietoa palveluistamme, kertoo Anna-Kaisa Leppänen Kaarinaan seurakunnasta.

Hänen mukaansa seurakunta haluaa olla läsnä siellä, missä ihmiset liikkuvat. Vieraskirjaan tehdyt merkinnät osoittavat, että kappelissa on käynyt alkukesän aikana vierailijoita pääkaupunkiseudulta, Tampereelta ja Tukholmasta saakka.

Häitä tai muita tilaisuuksia ei kappelissa pysty tilan pienen koon takia järjestämään, mutta linnanraunioilla on vihitty pareja useina kesinä. Kappelissa ei myöskään ole työntekijää paikalla.

Paljon muutakin kuin rauniot



Kuusiston linnanrauniot on kävijämäärältään Kaarinan suosituin matkailukohde, mutta lähiseudulla asuu paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet siellä.

Kaarinan kaupungilla, seurakunnalla ja Metsähallituksella on yhteinen tavoite tehdä Kuusistoa entistä paremmin tutuksi ja helpommin saavutettavaksi ihmisille.

Markku Pohjola pitää toista kesää linnanraunioiden kesäkahvilaa ja pyörittää virtuaaliesityksiä, jotka kertovat muun muassa piispanlinnan historiasta ja keskiaikaisista hirviöistä. Kuusiston Taidekartanossa järjestetään kesän ajan näyttelyitä ja työpajoja. Lisäksi Kuusistossa järjestetään läpi kesän tapahtumia.

– Toivomme ihmisten huomaavan, että lähelläkin on paikkoja, jonne kannattaa tulla ja jotka voi nyt kokea näkökulmasta, Leppänen kannustaa.