
He osasivat kertoa ohjeen vain kahdenkymmenen henkilön pizzan tekemiseen, joten muokkasin niistä toimivan yhdistelmän parin pizzan leipomiseen. Matka onnistuneeseen pizzaan ei ollut mutkaton, mutta ei myöskään mahdoton. Tässä ohjeeni onnistuneimmasta pizzakokeilusta.
Tee taikina
Lisää kulhoon yksi desilitra noin 42-asteista lämmintä vettä. Kaada sekaan kaksi teelusikkaa sokeria, ja lisää yksi teelusikallinen hiivaa kuivahiivapussista. Anna sekoituksen seistä 10 minuuttia, kunnes se alkaa kuplia.
Sekoita joukkoon suola, oliiviöljy, karkeat vehnäjauhot ja kananmuna.
Levitä vähän jauhoja pöydälle, jotta taikina ei jää kiinni, ja vaivaa sitä pari minuuttia. Taikinan kuuluu tuntua tahmealta, mutta se ei saa jäädä käsiin kiinni. Lopuksi taikina pyöritellään palloksi, kääritään tuorekelmuun ja jätetään 12 tunniksi jääkaappiin.
Pizzakivikaaos
Taikinan kohotuksen jälkeen on aika viimeistellä pizza täytteillä. Ensin tietysti taikina jaetaan pienempiin osiin ja niistä muotoillaan litteät levyt. Omat pizzani eivät tässä loistaneet, mutta hyviä niistä silti tuli.
Levitin tomaattimurskaa pohjan päälle ja koristelin pizzani tankoparsalla, herkkusienillä, mozzarellalla ja rucolalla.
Pizzakivi lasketaan uuniin samaan aikaan, kun uuni laitetaan lämpiämään. Odottelin rauhassa uunin ja pizzakiven lämpenemistä ja onnistuin siirtämään pizzani jo valmiiksi pizzalapion päälle, kun huomasin taikinan jääneen lapioon kiinni. Vielä hetki sitten pizzan sai siirrettyä nätisti lapioon, mutta nyt se oli suorastaan juuria myöten kiinni siinä.
Kutsuin hätäpäissäni poikaystävän apuun, ja yhdessä saimme pizzan alle niin paljon jauhoja, että se irtautui lapiosta, vaikka prosessissa se hiukan repesikin. Toinen ongelma ilmeni, kun koetimme siirtää pizzaa pois lapiosta uuniin pizzakivelle. Taikina jumitti jälleen, joten meidän piti lastojen avulla hivuttaa se kivelle, mutta tästä selvittiin suhteellisen nopeasti.
Paistoin pizzaa uunissa noin 13 minuuttia, minkä jälkeen se siirtyi mukavasti pizzalapiolle ja sitä kautta lautaselle. Lisäsimme päälle vielä tuoretta rucolaa.
Jälkiviisauksia ja vinkkejä tulevaan
Pizzan tekeminen onnistui yllättävän helposti, vaikka pizzakiven kanssa on vielä opettelua. Onnistuin taikomaan vain kaksi pizzaa, vaikka taikinasta olisi todennäköisesti saanut neljä pizzapohjaa.
Ensi kerralla pitää vain lisätä jauhoja jo valmiiksi pohjaan, jotta se ei juutu kiinni pizzalapioon. Muuten kokeilusta jäi hauska ja onnistunut fiilis, ja pizzoista tuli herkullisia. Kokeilen tätä varmasti uudelleen, jatkoon siis!
Kesäinen pizza 4 henkilölle
(yön yli kohotettu taikina Littoisten Tavernan ohjeen mukaan)
Pohja:
1 dl vettä
2 tl sokeria
1 tl kuivahiivapussista
1 tl suolaa
2 tl oliiviöljyä
4 dl karkeita vehnäjauhoja
1 kananmuna (vapaaehtoinen)
Kesäinen täyte:
nippu tankoparsaa
300 g herkkusieniä
kaksi mozzarellaa
purkki rucolaa
tomaattimurskaa