Lehmillä alkoi kesätyö Piikkiönlahden pohjukassa

0
Uosukainen, Urjala, Ursus ja Umo olivat ihmeissään saapuessaan Piikkiönlahden pohjukkaan. Tämän kuvan ottamisen jälkeen lehmät ottivat juoksuaskeleita kohti aukenevaa niittyä.

Kesä koitti Lyhdyn Tilan lehmillä, kun ne kirmasivat kesälaitumille Piikkiönlahden pohjukkaan. Kyseisellä niityllä ei ole pitkään aikaan ollut eläimiä. Karjan omistaja  Jami Riihihuhta  kurvaa traktorillaan niityn reunalle perässään kärry, jossa neljä lehmää nuuhkii raikasta ulkoilmaa.

– Peruuta vain lähemmäksi aitaa. Lehmistä ei tiedä, millaista kyytiä ne lähtevät menemään, Riihihuhdan appiukko ja tilan entinen omistaja,  Vesa Riihihuhta  huikkaa.

Parkkeeraamisen jälkeen luukut avautuvat. Lehmiä joutuu jopa vähän houkuttelemaan kärrystä ulos. Ne ovat pää pyörällä, missä sitä oikein ollaan. Pienen kutsuhuudon jälkeen neljä uteliasta lehmää astuu kärrystä pihalle.

Pienen tuumailun jälkeen ne tajuavat olevansa vapaudessa ja ottavat juoksuaskeleita. Pari sekuntia ja lehmistä ei näy jälkeäkään.

– Sinne ne hävisivät, toivottavasti ehdit saada kuvan, Vesa Riihihuhta naurahtaa.

Lehmät tekevät maisematyötä

Karjan omistaja Jami Riihihuhta kertoo, että lehmien tuleminen laitumelle on Turun ammattikorkeakoulun Helmi -hankeen puitteissa tehdyn ruo’on niiton ja keruun ansiosta. Laidunnukseen otettu kohde on osa Kuusistonlahden Natura 2000 -aluetta.

– Lehmät edistävät rantaniityllä monimuotoisuutta, eli tekevät maisema- ja luonnonhoitotyötä. Se tarkoittaa sitä, että ne syövät ruokoa ja heinää ja siten kierrättävät ravinteita luonnollisesti. Samalla maisema avartuu, Riihihuhta kertoo.

Ruovikkoa korjaamalla vähennetään, kerroksina mätänevän, vanhan ruovikkokerroksen metaanipäästöjä ja poistetaan ravinteita kierrosta. Niitetty biomassa kerätään mahdollisuuksien mukaan hyötykäyttöön kasvualustoiksi ja energiajakeeksi.

– Alue saadaan luontoarvoltaan monimuotoisemmaksi ja sinne voi nousta sellaisia kasveja, mitä ei ole moniin kymmeniin vuosiin ilmestynyt. Linnut ja muut eliöt kaipaavat myös avoimen rantaviivan, sillä monet niistä eivät viihdy kokonaan umpeen ruovikoituneilla rannoilla, Riihihuhta kertoo.

Monen vuoden sopimus

Karjan on tarkoitus saapua laitumelle ainakin seuraavan 10 vuoden ajan.  Tänä vuonna yhdeksän lehmää ovat tekemässä kesätöitä niityllä. Riihihuhta kertoo, että lehmiä saa tulla halutessaan katsomaan, ne ovat tottuneet ihmisiin. Niitylle on asennettu sähköaita, jota Riihihuhta suosittelee varomaan.

– Käymme säännöllisesti katsomassa lehmiä, jotta ne ovat kunnossa ja pysyisivät kesyinä. Käsiteltävyys paranee, kun ne tottuvat olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.

Piikkiönlahden pohjukassa laiduntavilla lehmillä on nimet ja ne tulevat luokse kutsuttaessa.

– Nämä neljä lehmää on nimetty kaikki u-kirjaimella. Pellolle kirmasi juuri Uosukainen, Urjala, Ursus ja viimeisimpänä UMO.

Lehmät tulevat Loimaalta sekä Riihihuhdan omistamalta Lyhdyn Tilalta. Ne ovat olleet laitumella ennenkin, jossa niillä on iso tila juoksennella ja pitkä matkaa syötävää.

– Lehmien on tarkoitus asustella täällä syksyyn asti, niin pitkää kun kelit ovat suotuisat, Riihihuhta sanoo.