”Seisoo niin kuin puujumala Piikkiön kirkossa”, Väinö Linna totesi kirjassaan Täällä Pohjantähden alla .
Vertaus ei ole Linnan oma kielikuva, sillä Piikkiön puinen hahmo tunnettiin samantapaisissa sananlaskuissa ympäri maakuntaa jo tätä ennen. Loimaalla käytettiin hiljaisesta kaverista vertausta
”On niin totinen ko puujumala Piikkiön kirkosa” (Lähde: Kotimaisten kielten tutkimuslaitos).
Hänet tunnettiin myös Jyväskylässä.
”Morsian kuin enkeli, sulhanen kuin puujumala Piikkiön kirkosta”, pakinoi Tompan Tuomo vuonna 1922 Saarijärven Paavo -lehdessä.
Mutta kuka tai mikä oikein oli Piikkiön puujumala, joka symbolisoi totisuutta ympäri maata?
Kirkossa kuulustelemassa
Piikkiön kirkon häpeätuolissa kyhjötti kaksikko, jota epäiltiin lihavarkaudesta noin 1870-luvun paikkeilla. Todisteiden mukaan kaverukset olivat syyllisiä mutta he inttivät vastaan. Kuulustelut eivät edistyneet.
Silloin paikalle tuotiin 104 senttimetriä korkea puupatsas, kuuluisa Piikkiön puujumala. Tämä istuva mieshahmo asetettiin tuijottamaan syytettyjä. Katse oli pysynyt muuttumattomana vuosisatoja.
”Tämä vakuutti, että varkaat tunnustivat syyllisyytensä kirkkoherralle”, toteaa M. A. Knaapinen Piikkiön pitäjä -kirjassa vuodelta 1935.
Kyseisen tarinan kertoi kirkonisäntä Emil Moisio , joka oli tapahtumahetkellä pikkupoika. Pitivätpä Moision lapsuudenmuistot paikkansa tai eivät, vanhat piikkiöläiset muistelivat puujumalan pyhyyden tehneen joka tapauksessa kansaan vaikutuksen.
– En ole kuullut tällaista tarinaa ennen. Aika hienoa, että hän tuli vahtimaan, että kuulustellut kertoivat totuuden, Turun museokeskuksen kokoelma-amanuenssi Riina Tiainen sanoo.
Tiainen tuntee muutoin Piikkiön puujumalan. Se on lyypekkiläistä tekoa noin vuosilta 1450-1470, jonka jälkeen patsas tuotiin katoliseen kirkkoon Piikkiöön.
– Veistoksen päässä on piispanhiippa, mutta emme tiedä, kuka piispa on kyseessä. Pyhimysten kuvat ovat kansainvälisiä ja useimmiten kuvattuja piispoja olivat Niclaos ja Suomessa Henrik . Veistoksen esikuva voisi olla yhtä hyvin saksalainen tai suomalainen piispa.
Alkuperäisessä veistoksessa oli kirkkaat värit. Tämän tutkijat ovat päätelleet patsaassa näkyvistä värijäänteistä.
Pelastettiin viime hetkellä
Kun katolinen aika pyhimyksineen vaihtui Suomessa luterilaiseksi, pyhimysten kuvat piti poistaa käytöstä. Piikkiössä pyhimysperinne kuitenkin jollakin tavalla jatkui pitkään, mikä oli aika harvinaista.
1900-luvun alussa Piikkiön puupiispalle oli käydä huonosti. Se oli heitetty kirkon alttarin takana olevaan aukkoon. Sitä vaanivat tuholaiset, kosteus ja lämpötilojen vaihtelut, jotka tekevät huonoa puuhipiälle.
Puujumala kuitenkin löydettiin piilopaikastaan, ja Piikkiön kirkon rovasti J.W. Ahlroos otti asiakseen pelastaa sen. Ahlroos kirjoitti Turun kaupungin historiallisen museon toimikunnalle vuonna 1909 ja kertoi seurakunnan lahjoittaneen piispankuvan museolle.
– On hienoa, että seurakunnassa havahduttiin kosteuden vahingollisuudelle. Puuveistoksia on säilytetty ja säilytetään toisinaan edelleen kirkoissa sellaisissa varastotiloissa, missä ne altistuvat tuholaisten ohella kosteuden ja lämpötilojen vaihteluille. Nämä edesauttavat veistosten vahingoittumista esimerkiksi puun halkeamisena ja maalinjäänteiden varisemisena. Museossa pyritään säilyttämään esineitä tasaisissa, materiaalien erityisvaatimukset huomioon ottavissa olosuhteissa, Turun museokeskuksen tutkija Ninna Pulli kertoo.
Turun museokeskuksessa arveltiin Piikkiön puujumalan majailevan nykyään säilytystiloissa, joihin ei ole pääsyä, mutta pienten etsintöjen jälkeen veistos löytyi arvokkaalta paikalta. Piikkiön piispa istuu Turun linnan Sturen kirkossa. Sen seurana on muita keskiaikaisia puuveistoksia.
– Piikkiön veistos on arvokas osa museon ydinkokoelmaa, ja se täydentää ymmärrystämme keskiaikaisesta veistotaiteesta, Pulli sanoo.
Turun linnassa käy vuosittain tuhansia vieraita, mutta lähes kaikki hiljenevät Sturen kirkkoon astuessaan. Vaikea sanoa, olisiko Piikkiön puujumalalla vaikutusta asiaan.
Lisätietoa: Kirkkohistorian kahinaa -blogi ”Piikkiön puujumala”
