
Yle uutisoi viime viikolla Piikkiön Sahanlahteen hylätystä veneestä, joka on tiettävästi kellunut lahden rantavesissä jo keväästä lähtien. Venettä ei kuitenkaan Kaarinan kaupungin ympäristövalvonnan mukaan ole hylätty, vaan veneen omistaja on tiedossa ja veneen tulevaisuudesta on käyty hänen kanssaan keskusteluja hyvässä hengessä.
– Vene on viime viikolla siirretty turvallisempaan paikkaan yhdessä omistajan ja pelastuslaitoksen kanssa, sillä sen sijainti huoletti paikallisia rannassa sijaitsevien vesiosuuskunnan jäte- ja talousvesiputkien takia. Missään nimessä kyse ei ole hylätystä veneestä, koska sillä on omistaja ja hän on hyvin tietoinen tilanteesta, sanoo Kaarinan kaupungin ympäristöbiologi Emmi Ikäheimo .
Rannan mataluus yllätti omistajan
Kaarina-lehden tietojen mukaan veneen omistajan aikomuksena oli laittaa omistamansa tontin eteen poiju ja kiinnittää vene siihen. Rannan mataluus kuitenkin yllätti hänet, ja siksi vene päätyi ankkuroiduksi kauemmas rannasta. Nyt vene on siirretty väljemmille vesille, joskin se on edelleen Sahanlahden suistossa.
– Ympäristönsuojelu on pyytänyt veneen omistajalta selvitystä siitä, voiko vene aiheuttaa mahdollisesti haittaa ympäristölle. Omistaja toimitti meille selvityksen, jonka mukaan vene on ehjä eikä esimerkiksi vaaraa minkäänlaisten ympäristölle vaarallisten nesteiden vuotamisesta mereen ole. Se on tässä vaiheessa riittävä tieto ainakin meidän näkökulmasta, Ikäheimo vahvistaa.
Veneen tilan on tarkastanut viime viikolla kaupungin lisäksi myös poliisin venepartio.
Yksi syy siihen, miksi runsaat kymmenmetristä teräsvenettä on saatettu pitää hylättynä liittyy sen kansinäkymään: sekä veneen etu- että takaosassa on paljon erinäistä tavaraa, muun muassa rakennustarvikkeita, jotka näyttävät jääneen niille sijoilleen jo hyvän aikaa sitten.
Kaarina-lehti ei ole tavoittanut veneen omistajaa.