
Aurinko, linnunlaulu ja hyttyset, varmoja kesän merkkejä kaikki. Samaan listaan voisi laskea myös matkailuautoilijat ja -vaunuilijat, eli karavaanarit.
Karavaanarien leiriytyminen Hovirinnan rannan parkkipaikalle on herättänyt kysymyksen erään Kaarina-lehden lukijan mielessä: onko leiriytyminen kaupungin hallinnoiman uimarannan pysäköintialueella tosiasiassa sallittua?
Kaarinan liikuntapäällikkö Tapio Svärd kertoo, että kaupungille on tehty ilmoituksia leiriytyneistä karavaanareista myös esimerkiksi Voivalasta ja Littoistenjärveltä.
– Leiriytyminen, eli tilapäinen alueella oleskelu, kuuluu jokaisenoikeuksiin, Svärd muistuttaa.
– On tietysti selvää, ettei esimerkiksi viljapelloille tai toisten pihamaille saa asettua, hän jatkaa.
Svärd ei näe karavaanarien lyhytaikaisessa leiriytymisessä ongelmaa.
– Sitten on tyystin eri juttu, jos toiminnalla aiheutetaan ympäristö- tai muita haittoja, hän täsmentää.
Svärd pitää kuitenkin moitittavana, mikäli kulkuneuvoa seisotetaan päivätolkulla muutaman tunnin kiekkopaikoilla.
– Toisaalta Kaarinassahan ei ole kunnallista pysäköinninvalvontaa, joten pysäköintivirhemaksujen määräämisestä vastaa poliisi, hän alleviivaa.